Tekstin tiedot koottu eri lähteistä.
Kuva Creative Commons
St. Mark's Basilica, Venice. Detail of its mosaics
Maalaustaide ennen renessanssia ja sen jälkeen
Linkit tähän blogiin.
Bysantin taide (330–1453)
Bysanttilaiseksi taiteeksi kutsutaan Itä-Rooman keisarikunnassa eli Bysantin valtakunnassa vallinnutta taidetyyliä.
Konstantinus Suuri perusti vuonna 330 pääkaupungin Konstantinopolin (nyk. Istanbul) Byzantion -nimisen kaupungin paikalle. Noin tuhat vuotta Konstantinopoli oli Välimeren alueen ja Idän ja Länsi-Euroopan välisen kaupan ja kulttuurin keskus.
Rooman valtakunta jakautui 400-luvulla kahtia, Itä- ja Länsi-Roomaan. Osa Italiasta oli Bysantin alaisuudessa.
Court of Emperor Justinian with (right) archbishop Maximian and (left)
court officials and Praetorian Guards; Basilica of San Vitale in Ravenna, Italy.
Bysantista taiteen keskus
Bysantin keisarikunnan nousu alkoi Rooman valtakunnan rappeutumisesta 200-luvulla
Konstantinopolista tuli huomattava taiteen keskus. Kaupunkiin tuli taiteilijoita ja oppineita Euroopasta ja Lähi-idästä, ja sinne koottiin antiikin kuuluisia taideteoksia kaikkialta maailmasta. Rakennettiin palatseja ja kirkkoja. Konstantinopoli peri koko Rooman keisarikunnan kuvamaailman, tekniikkaa ja tyyliä myöten.
Bysantin taide oli kokonaisuudessaan kirkon ja keisarihovin palveluksessa. Taiteen ja arkkitehtuurin tuli ilmaista valtaa ja taivaallista maailmaa. Pääosin taide oli uskonnollista: mosaiikit, maalaukset, ikonit, puu- ja luureliefit sekä pyhät jalometalliesineet.
Bysanttilainen tyyli
Bysanttilainen taide sai vaikutteita myöhäisantiikista sekä varhaiskristillisestä ja itämaisesta taiteesta. Sen ominaispiirteitä olivat hierarkkisuus, kultillisuus, jäykkyys, koristeellisuus, hengellisyys, mystisyys ja figuurien suoraan edestäpäin tapahtunut seremoniallinen kuvaus. Hahmot tuntuvat kelluvan ilmassa. Hahmoilla tuntuu olevan myös suuret silmät ja läpitunkeva katse. Värit olivat rikkaita.
Erityisen yleinen aihe oli sädekehän ympäröimä puoli- tai joskus myös kokovartalokuva Kristuksesta. Kyseisistä kuvista käytettiin nimitystä Pantokrator eli Kristus kaikkivaltias.
Kuva Public Domain
Mosaiken der Kathedrale von Cefalù, Szene: Christus Pantokrator
Bysantin taiteilijoita ei tunneta nimeltä. Taiteilijat noudattivat vallitsevaa traditiota, eivät tulkinneet omaa henkilökohtaista näkemystään.
Kristinusko ja kuvat
Keisari Konstantinus laillisti kristinuskon vuonna 313. Kristittyjen vainojen jälkeen uusiin kirkkorakennuksiin ei haluttu patsaita, sillä pelättiin kansan alkavan palvoa niitä pakanatemppelien jumalankuvien tapaan. Maalaukset kuitenkin hyväksyttiin, varsinkin kun paavi Gregorius Suuri (540–604) oli sitä mieltä, että niiden kautta tavallinen lukutaidoton kansanosa sai tietoa Raamatusta. Tämä ajattelu omaksuttiin Rooman valtakunnan läntisessä, niin sanotussa latinalaisessa osassa.
Bysantin taide oli mosaiikkitaiteen kultakautta. Näiden lisäksi kirkkojen sisätilojen koristelussa suosittuja olivat seinämaalaukset ja ikonit. Uutena taiteenmuotona esiintyi kirjamaalausta. Kuvanveistoa ei Bysantin taiteessa kuvariidan jälkeen enää
esiintynyt kuin muutamissa reliefeissä.
Kuva: Public Domain
Mosaico del Coro a San Vitale a Ravenna: Gli angeli e Abramo.
Ikonit
Varhaisimmat tunnetut ja säilyneet ikonit ovat 500-luvulta.
Rukouksen apuna käytettävän kuvan sekä palvonnan kohteena käytettävän kuvan ero oli alkanut hämärtyä 500-600 -luvulla.
Aluksi kirkon ikonit olivat vain koristeita tai opetuskuvia, mutta myöhemmin niille annettiin pyhäinjäännösten arvo, ja niiden uskottiin vaikuttavan kosketuksen kautta. Niitä alettiin rukoilla, ja siksi niissä olevat pyhimykset kuvattiin suoraan edestä.
Varhaisimmat tunnetut ja säilyneet ikonit ovat 500-luvulta.
Rukouksen apuna käytettävän kuvan sekä palvonnan kohteena käytettävän kuvan ero oli alkanut hämärtyä 500-600 -luvulla.
Aluksi kirkon ikonit olivat vain koristeita tai opetuskuvia, mutta myöhemmin niille annettiin pyhäinjäännösten arvo, ja niiden uskottiin vaikuttavan kosketuksen kautta. Niitä alettiin rukoilla, ja siksi niissä olevat pyhimykset kuvattiin suoraan edestä.
Tästä ikonien palvonnasta alkoi kuvainkielto ja Bysantin kulttuurissa vaikuttanut, yli sata vuotta kestänyt kuvariita, ikonoklasmi (730 – 843).
Kuvainpalvonta ja kuvainkielto
Kuvainpalvonta (ikonolatria, myös idolatria) on haukkumanimi sellaisille uskonnollisille ja kulttuurillisille käytännöille, joissa huomion kohteena näyttäisi olevan kuva tai patsas. Kuvainpalvonta voi kohdistua väitettyihin epäjumaliin tai se voi liittyä saman uskonnon toisten lahkojen toimintaan. Kuvainpalvonta oli kiellettyä sekä lännessä että bysanttilaisessa maailmassa.
Ikonoklasmi (kuvainkielto, kuvainraasto) on uskonnollisten tai muiden kuvien, symbolien ja muistomerkkien tuhoamista tai niiden esittämisen kieltämistä.
Kristinuskossa ikonoklasmi on tavallisesti ollut seuraus kymmenen käskyn sananmukaisesta tulkinnasta, jossa kielletään epäjumalankuvien tekeminen ja palvonta. Raamatussa toisena käskynä on kielto jumalankuvien valmistamiseen.
Ikonoklastit eivät vastustaneet tai vihanneet taidetta sinänsä. He hyväksyivät koristetaiteen, kukkia, lintuja ja eläimiä kuvaavat ornamentit. Mutta kuvainpalvontaan oletettavasti johtavat teokset tuomittiin.
Koska kasvi- ja eläinaiheet olivat sallittuja, kuvien puolustajat ilkkuivat kuvainkieltäjien muuttaneen kirkot lintutaloiksi ja hevostalleiksi.
KuvariidatKoska kasvi- ja eläinaiheet olivat sallittuja, kuvien puolustajat ilkkuivat kuvainkieltäjien muuttaneen kirkot lintutaloiksi ja hevostalleiksi.
Vuonna 730 (syyrialainen) keisari Leo III antoi ediktin, jonka mukaan ikonien kunnioittaminen ja rukoileminen kiellettiin. Kaikki ihmishahmoiset Kristusta, Neitsyt Mariaa, pyhiä ja enkeleitä kuvaavat teokset tuli hävittää. Myös näiden kuvien tekeminen ja omistaminen oli kiellettyä rangaistuksen uhalla. Ihmistä ei saanut esittää, koska se johti kuvainpalvontaan.
Kuvainpalvojat eli ikonoduulit puolustautuivat näkökannalla, että Kristus oli tullut ihmiseksi.
Kirkkojen mosaiikkeja, seinämaalauksia, ikoneja ja pyhäinjäännöksiä tuhottiin. Ikoneja kunnioittavia munkkeja, nunnia ja maallikoita vangittiin, kidutettiin, silvottiin ja surmattiin. Luostareita kohdeltiin erityisen ankarasti. Niitä tuhottiin tai muutettiin sotilastukikohdiksi.
Ikonoklastit halusivat tuhota uskonnollisia patsaita ja kuvia eli ikoneja, koska he pitivät niitä Raamatun kieltäminä jumalankuvina. Tämä oli luultavasti osittain islamin vaikutusta, koska islamin kuvainkielto esiintyi samoina aikoina, ja sen vaikutus oli suuri myös kristillisillä alueilla. Kuvien vastustaminen oli voimakkainta Bysantin valtakunnan itäosissa, erityisesti Syyriassa ja Armeniassa.
Kuvainkieltoon oli myös poliittinen syy. Luostariliikkeen ja valtion sekä valtionkirkon välillä oli suuria jännitteitä. Luostarit olivat rikkaita ja mahtavia. Luostarien johtajat saattoivat arvostella Konstantinopolin patriarkkaa tai jopa itseään keisaria. Usein luostarien tulot saattoivat perustua johonkin yksittäiseen ihmeitätekevään ikoniin tai pyhäinjäännökseen, jota pyhiinvaeltajat tulivat kaukaakin rukoilemaan.
Ikonoklasmin aikana kuvien lisäksi myös pyhimysten kunnioittaminen ja pyhäinjäännökset kiellettiin ja luostareita suljettiin. Suuntaamalla isku luostarien talouteen keisari ja patriarkka yrittivät lujittaa otettaan uskonnon alueella.
Kuvainpalvojat eli ikonoduulit puolustautuivat näkökannalla, että Kristus oli tullut ihmiseksi.
Kirkkojen mosaiikkeja, seinämaalauksia, ikoneja ja pyhäinjäännöksiä tuhottiin. Ikoneja kunnioittavia munkkeja, nunnia ja maallikoita vangittiin, kidutettiin, silvottiin ja surmattiin. Luostareita kohdeltiin erityisen ankarasti. Niitä tuhottiin tai muutettiin sotilastukikohdiksi.
Ikonoklastit halusivat tuhota uskonnollisia patsaita ja kuvia eli ikoneja, koska he pitivät niitä Raamatun kieltäminä jumalankuvina. Tämä oli luultavasti osittain islamin vaikutusta, koska islamin kuvainkielto esiintyi samoina aikoina, ja sen vaikutus oli suuri myös kristillisillä alueilla. Kuvien vastustaminen oli voimakkainta Bysantin valtakunnan itäosissa, erityisesti Syyriassa ja Armeniassa.
Kuvainkieltoon oli myös poliittinen syy. Luostariliikkeen ja valtion sekä valtionkirkon välillä oli suuria jännitteitä. Luostarit olivat rikkaita ja mahtavia. Luostarien johtajat saattoivat arvostella Konstantinopolin patriarkkaa tai jopa itseään keisaria. Usein luostarien tulot saattoivat perustua johonkin yksittäiseen ihmeitätekevään ikoniin tai pyhäinjäännökseen, jota pyhiinvaeltajat tulivat kaukaakin rukoilemaan.
Ikonoklasmin aikana kuvien lisäksi myös pyhimysten kunnioittaminen ja pyhäinjäännökset kiellettiin ja luostareita suljettiin. Suuntaamalla isku luostarien talouteen keisari ja patriarkka yrittivät lujittaa otettaan uskonnon alueella.
Ensimmäinen kuvariita päättyi Seitsemännen ekumeenisen kirkolliskokouksen jälkeen vuonna 787. Kirkolliskokous päätti, että kuvia sai kumartaa ja suudella, mutta ei osoittaa niille jumalallista kunnioitusta.
Kuvariidat uhkasivat hajottaa koko Bysantin.
Ikonoklasmin eli ikonien vastustajien opin ollessa vallalla Bysantissa tehtiin monessa suhteessa kulttuurinen ja uskonnollinen täyskäännös aikaisempiin vuosisatoihin verrattuna. Äärimmäisestä loisteliaisuudesta ja monimuotoisuudesta yritettiin kovin ottein palata alkuseurakunnan ja juutalaisuuden ajan yksinkertaisuuteen ja oppien ”puhtauteen”.
Kuvainpalvojat voittivat,
mutta idässä taide kaavamaistui
mutta idässä taide kaavamaistui
Tutkijoiden mukaan ikonoklasmi päättyi siksi, että vaikka kuvat ja patsaat oli poistettu kirkoista, ikoneja oli säilynyt runsaasti kodeissa. Kuvat olivat suosittuja, ja ne katsottiin myös tehokkaiksi keinoiksi harjoittaa jumalanpalvelusta.
Ortodoksisen hengellisen taiteen kannalta ikonoklastinen riita oli tärkeä tapahtuma.
Ikonoduulien kanta siis voitti, mutta taiteen kehitystä leimasi ortodoksia eli oikeaoppisuus. Taiteesta ja kirkkojen koristelusta annettiin tiukat ohjeet. Oikean opin noudattamista alettiin valvoa entistä tarkemmin kirkossa.
Käytännössä palattiin Bysantin vanhoihin perinteisiin. Niitä tutkittiin, toistettiin, ja ne kanonisoitiin ohjekirjoihin. Teosten esittämistapaa rajoitettiin säännöillä ja mallia otettiin 500-luvun taiteesta. Esimerkiksi pyhimyksen hahmo tuli kuvata frontaalisti, ja Raamatun kohtaukset tuli esittää vakiintuneiden normien mukaan.
Paikallisista tyylieroista huolimatta seinämaalaukset, mosaiikit ja ikonit ovat aina 1800-luvun loppuun saakka noudattaneet koko Bysantin vaikutusalueella yhteisiä ikonografisia sääntöjä. Taiteilijan yksilöllinen ilmaisunvapaus on ollut rajatumpi kuin läntisessä traditiossa.
Bysantin ja Länsi-Rooman ero
Käytännössä palattiin Bysantin vanhoihin perinteisiin. Niitä tutkittiin, toistettiin, ja ne kanonisoitiin ohjekirjoihin. Teosten esittämistapaa rajoitettiin säännöillä ja mallia otettiin 500-luvun taiteesta. Esimerkiksi pyhimyksen hahmo tuli kuvata frontaalisti, ja Raamatun kohtaukset tuli esittää vakiintuneiden normien mukaan.
Paikallisista tyylieroista huolimatta seinämaalaukset, mosaiikit ja ikonit ovat aina 1800-luvun loppuun saakka noudattaneet koko Bysantin vaikutusalueella yhteisiä ikonografisia sääntöjä. Taiteilijan yksilöllinen ilmaisunvapaus on ollut rajatumpi kuin läntisessä traditiossa.
Kuva: Creative Commons
Arte bizantina, veneta e centro-italiana, stauroteca del cardinal bessarione, xiv-xviii sec.
Bysantin ja Länsi-Rooman ero
Länsi ja Rooman paavi eivät hyväksyneet vuoden 730 ediktiä. Paavi Gregorius III julisti v. 731 ikonoklastit pannaan.
Ikonoklasmi vaikutti siis Bysantin ja Länsi-Rooman taiteen eriytymiseen ja heijastui niiden kuvaperinteisiin. Riita syvensi idän ja lännen kirkkojen eroja, ja näin ehkä osaltaan myötävaikutti kirkkojen lopulliseen eroon.
Konstantinopolin kirkko ei koskaan alistunut Rooman paavin valtaan. Tämä johti lopulta kristillisen kirkon jakautumiseen vuonna 1054 kahtia roomalaiskatoliseen ja kreikkalaiskatoliseen kirkkokuntaan.
Bysantin perinne katkesi sen ydinalueilla kun turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin vuonna 1453.
Bysantti Italiassa
Venetsian tasavalta ja Sisilian kuningaskunta olivat ei-ortodoksisia, mutta läheisissä yhteyksissä Bysanttiin kuulumatta siihen. Toisaalta ne olivat osa länsieurooppalaista kulttuuria.
Keisari rakennutti useita kauniita kirkkoja Italiaan, erityisesti Ravennaan. Ravennan kultakausi alkoi, kun siitä tuli osa itäistä Roomaa eli Bysanttia, sen hallintokaupunki vuonna 535. Ravenna oli tärkeä kaupunki 400-700 -luvulla.
Ravennan San Vitalen kirkko ja San Apollinare in Classe -basilika ovat bysanttilaisen rakennustaiteen loistavimpia saavutuksia. Ne rakennettiin 500-luvun puolivälissä ja koristeltiin kuuluisin mosaiikein.
Bysantin ikonoklasmin vaikutukset heijastuivat myös länteen. Ikonoklasmia vastustaneita munkkeja pakeni suurin joukoin Italiaan. Heidän joukossaan oli useita ikonimaalareita. Rooman paavit käyttivät heidän ammattitaitoaan ja maalauttivat freskoja ja teettivät mosaiikkeja kirkkoihinsa.
Venetsian San Marco, Pyhän Markuksen kirkko, on bysanttilainen rakennus. Sen piirsi kreikkalainen arkkitehti vuoden 1063 tienoilla. Mallina oli 900-luvulla Konstantinopoliin rakennettu Pyhien apostolien kirkko. San Marcon mosaiikkikoristelu toteutettiin bysanttilaisten mallien mukaisesti.
Sisilialaisissa kirkoissa ja palatseissa on loisteliaita bysanttilaisia mosaiikkikoristeluja 1100-luvun lopulta (Monrealen tuomiokirkko, Cefalùn tuomiokirkko, Normannien palatsikappeli, Palermo).
Bysantin taidetta edustavat Roomassa mm. St. Prasseden, St. Maria in Domnican ja St. Cecilian kirkkojen mosaiikit. Tuolloin idän ja lännen kirkot eivät vielä olleet eronneet, ja siksi Rooman paavit seurasivat Bysantin kirkon tapahtumia hyvin tarkkaan. Paavi Gregorius II kirjoitti Konstantinopolin patriarkalle kirjeen, jossa hän nuhteli häntä ”pyhien kuvien häpäisemisestä.”
Kuva: Creative Commons
Scuola veneto-bizantina, madonna col bambino, xiv sec
Kristinusko ja kuva lännessä
Läntisessä kristinuskossa kuvia ei otettu osaksi liturgiaa eikä myöskään kuvanveistoa kielletty. Lännessä kuvien tehtäväksi tuli kirkkojen kaunistaminen, kansan opettaminen ja pyhien henkilöiden muiston vaaliminen, mikä tarjosi taiteilijalle suuremman mahdollisuuden yksilölliseen ilmaisuun.
Tosin läntisessäkin kristinuskossa Bysantin vaikutus jatkui aina renessanssin alkuun 1400-luvulle. Läntisen tradition keskeiseksi kulttikuvaksi tuli krusifiksi eli ristiinnaulittu Kristus.
Läntisessä kristinuskossa kuvia ei otettu osaksi liturgiaa eikä myöskään kuvanveistoa kielletty. Lännessä kuvien tehtäväksi tuli kirkkojen kaunistaminen, kansan opettaminen ja pyhien henkilöiden muiston vaaliminen, mikä tarjosi taiteilijalle suuremman mahdollisuuden yksilölliseen ilmaisuun.
Tosin läntisessäkin kristinuskossa Bysantin vaikutus jatkui aina renessanssin alkuun 1400-luvulle. Läntisen tradition keskeiseksi kulttikuvaksi tuli krusifiksi eli ristiinnaulittu Kristus.
- The Monuments of Ravenna, Early Byzantine art (kuvia)
- Byzantine art in Italy (Musei Italiani, kuvia)
- Roaming Through Byzantine Italy
- 6 places to see the best byzantine mosaics in Italy
- Decoding early Christian symbols. How to read mosaics in Italy
- Opera di religione della diocesi di Ravenna (mosaiikkia, en, it)
Lähteitä
- Bysantin taide (suo Wikip)
- Kuvainpalvonta (suo Wikip)
- Ikonoklasmi (suo Wikip)
- Ikonoklasmi Bysantin keisarikunnassa (suo Wikip)
- Bysantin taide (Jyu)
- Bysantti (Jyu)
- Bysantti (disco.teak)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti