Motto

"È necessario imparare tanto a lungo quanto a lungo si vive."

Blogi italian kielen opiskelijoille ja Italian kulttuurista kiinnostuneille.
Blogiin on koottu linkkejä kielen ja kulttuurin eri alueilta.
Blogi sisältää myös Italian matkakuvia sekä opiskeluvinkkejä.

Benvenuti a tutti!

----


* Valitse itseäsi kiinnostava aihe oikealta kohdasta
Valitse aihe!
Numero kertoo kuinka monta eri sivua aiheesta löytyy. Selaa niitä painikkeesta Vanhemmat tekstit.

* Tai selaa Blogiarkistoa.

12.5.2017

Occidentali’s Karma, Francesco Gabbani

Italian euroviisukappale 2017 Occidentali’s Karma on monella tavalla mielenkiintoinen. Sen teksti poikkeaa tavanomaisesta, se kritisoi nykyaikaista länsimaista elämäntapaa, ja se tekee sen lukuisilla ovelilla ja sarkastisilla viittauksilla Shakespearesta Karl Marxin kautta aina Marilyn Monroeen saakka, siis filosofiaan, uskontoon, mystiikkaan, tieteeseen, evoluutioon, politiikkaan, musiikkiin, ties mihin.




Laulaja Francesco Gabbani

Teksti viittauksineen on siis monitulkintainen. Jokainen ymmärtää sen omalla tavallaan, jokainen voi löytää siitä oman totuutensa. 

On myös kysytty onko teksti tehty tosissaan vai leikillään. Minä otan sen tosissani ja löydän siitä ajatuksia, jotka vastaavat omia käsityksiäni. Löydän siitä myös monia hyvin ajankohtaisia asioita modernissa yhteiskunnassamme.

Mutta tätä tekstiä ja sen viittauksia voi olla vaikea ymmärtää ilman selityksiä. Teksti oli tutkimisen arvoinen. Selityksiä olen koonnut tähän, niitä on paljon. Ihan kaikkia ei ole otettu mukaan, lisää löytyy linkeistä. Esimerkiksi Dante (“umanità virtuale”), Nietzsche (“gli uomini cadono”). 





Rosalinda Altamoren osuva arviointi kappaleesta. Kiitos Rosalinda!

"Occidentali's karma è la mia canzone preferita di Sanremo 2017. Il ritmo è ballabile e piacevole da seguire. Il testo è efficace e significativo, sembra quasi contrastare con la leggerezza della musica.

Secondo me parla dell'uomo dei nostri tempi, la "scimmia nuda che balla" siamo noi e "l'evoluzione che inciampa" si riferisce agli ostacoli che impediscono alla nostra società di evolversi al meglio.

Ci sono dei riferimenti alla filosofia orientale, forse perché ultimamente sembra esserci una moda che spinge gli occidentali a trovare conforto nei rituali orientali.

"Internettologi", "tuttologi col web", infine, sono una chiara polemica nei confronti della società moderna, vogliamo sempre sapere tutto e subito senza poi prenderci il tempo di approfondire e sentiamo la necessità di esprimere la nostra opinione "da esperti" su tutto ciò che succede. "

Rosalinda kertoo, että Occidentali's karma oli hänen suosikkikappaleensa Sanremossa 2017. Rytmi on tanssittava ja miellyttävä seurata. Teksti on vahva ja merkityksellinen, se tuntuu miltei olevan ristiriidassa musiikin keveyden kanssa. 

Rosalindan mielestä teksti kertoo nykyajan ihmisestä, tanssiva alaston apina olemme me, ja kompastuvalla evoluutiolla tarkoitetaan ongelmia, jotka estävät yhteiskuntaamme kehittymästä paremmaksi. Tekstissä on viitteitä itämaiseen filosofiaan ehkä siksi, että tuntuu olevan muotia etsiä lohtua itämaisista rituaaleista.

Internet-expertit ja verkon kaikkitietävät polemisoivat modernia yhteiskuntaamme. Haluamme aina tietää kaiken ja haluamme tietää sen heti käyttämättä aikaa tiedon syventämiseen, ja tunnemme tarvetta ilmaista mielipiteemme "expertteinä" kaikesta mitä tapahtuu.



Kuva täältä

Tekstin kirjoittaja Fabio Ilacqua sanoo, että länsimainen ihminen kääntyy itämaisen kulttuurin puoleen niin kuin turisti, joka menee lomakylään. Itämainen kulttuuri nähdään siis pakopaikkana stressistä, mutta tekstin kirjoittajan mielestä tämä on syvällisen uskonnollisen kulttuurin banalisointia ja viihteellistämistä. 

Fabio Ilacqua on kirjoittanut tekstejä mm Minalle ja Celentanolle, ja hän ihailee erityisesti Pasolinia.

“L’occidentale che si rivolge alla cultura orientale lo fa sempre come un turista che va in un villaggio vacanze. La cultura orientale viene vista come fuga dallo stress, ma non è nata per questo. È la banalizzazione di qualcosa di profondo che c’è lì però, solo lì, noi siamo turisti di qualcos’altro, per noi diventa uno sport”.

”La canzone, ve ne sarete accorti, è una critica alla mercificazione dell’Oriente che abbiamo iniziato tanto tempo fa (ve la ricordate la new age?).”


La scimmia nuda balla






Kuvalinkki täältä
Lavalla esiintyy laulajan kanssa apina. Alaston apina tanssii. Apinan sisällä on moderni ihminen, yksi monista apinalajeista, alaston apina, ihminen ilman eläimen turkkia. Vaatetettu ihminen, jolla kuitenkin on monia luolamiehen ominaisuuksia, apinoilta perittyjä.


“Dietro la scimmia nuda c’è l’uomo moderno, l’uomo senza peli come diceva Desmond Morris, una delle 193 specie di scimmia, di cui l’uomo è l’unica senza pelo. C’è un uomo vestito che però ha ancora tantissime caratteristiche dell’uomo delle caverne”.


Videoita



Occidentali’s Karma

Essere o dover essere
Il dubbio amletico
Contemporaneo come l’uomo del neolitico.
Nella tua gabbia 2x3 mettiti comodo.
Intellettuali nei caffè
Internettologi
Soci onorari al gruppo dei selfisti anonimi.
L’intelligenza è démodé
Risposte facili
Dilemmi inutili.

AAA cercasi (cerca sì)
Storie dal gran finale
Sperasi (spera sì)
Comunque vada panta rei
And singing in the rain.

Lezioni di Nirvana
C’è il Buddha in fila indiana
Per tutti un’ora d’aria, di gloria.
La folla grida un mantra
L’evoluzione inciampa
La scimmia nuda balla
Occidentali’s Karma
Occidentali’s Karma
La scimmia nuda balla
Occidentali’s Karma.

Piovono gocce di Chanel
Su corpi asettici
Mettiti in salvo dall’odore dei tuoi simili.
Tutti tuttologi col web
Coca dei popoli
Oppio dei poveri.

AAA cercasi (cerca sì)
Umanità virtuale
Sex appeal (sex appeal)
Comunque vada panta rei
And singing in the rain.

Lezioni di Nirvana
C’è il Buddha in fila indiana
Per tutti un’ora d’aria, di gloria.
La folla grida un mantra
L’evoluzione inciampa
La scimmia nuda balla
Occidentali’s Karma.
Occidentali’s Karma
La scimmia nuda balla
Occidentali’s Karma.

Quando la vita si distrae
cadono gli uomini
Occidentali’s Karma
Occidentali’s Karma
La scimmia si rialza
Namasté Alé

Lezioni di Nirvana
C’è il Buddha in fila indiana
Per tutti un’ora d’aria, di gloria.
La folla grida un mantra
L’evoluzione inciampa
La scimmia nuda balla
Occidentali’s Karma.
Occidentali’s Karma
La scimmia nuda balla
Occidentali’s Karma


Länsimainen karma 1)

Ollako vai täytyäkö olla 2)
Hamletin pulma
Yhtä nykyaikainen kuin kivikauden ihminen
Tee olosi mukavaksi 2x3 metrin häkissäsi
Älykköjä kahviloissa
Internet­-experttejä
Anonyymien selfie-addiktien kunniajäseniä 3)
Älykkyys on epämuodikasta
Helppoja vastauksia
Turhia ongelmia

WANTED 4) Etsitään (niin, etsi vain)
Tarinoita joissa on suuri loppukohtaus
Toivotaan (niin, toivo vain)
Mitä ikinä tapahtuukaan, panta rei 5)
And Singing in the rain. 6)

Nirvana-oppitunteja 7)
Buddha samassa jonossa 8)
Kaikille tunti virkistysaikaa 9), tunti gloriaa
Väkijoukko huutaa mantraa 10)
Evoluutio kompastuu
Alaston apina 11) tanssii
Länsimainen karma
Länsimainen karma
Alaston apina tanssii
Länsimainen karma

Chanel-pisaroita 12) satelee
Steriileille 13) vartaloille/ruumiille
Pelastaudu kaltaistesi hajulta
Kaikki verkon kaikkitietävät
Kansan kokaiinia
Köyhien oopiumia 14)

WANTED  Etsitään (niin, etsi vain)
Virtuaalista humanismia
Seksikkyyttä
Mitä ikinä tapahtuukin, panta rei
And Singing in the Rain

Nirvana-oppitunteja
Buddha samassa jonossa
Kaikille tunti virkistysaikaa, tunti gloriaa
Väkijoukko huutaa mantraa
Evoluutio kompastuu
Alaston apina tanssii
Länsimainen karma
Länsimainen karma
Alaston apina tanssii
Länsimainen karma

Kun elämä johtaa harhaan
Ihmiset kaatuvat
Länsimainen karma
Länsimainen karma
Apina nousee pystyyn
Namaste 15) Alé 16)

Nirvana-oppitunteja
Buddha samassa jonossa
Kaikille tunti virkistysaikaa, tunti gloriaa
Väkijoukko huutaa mantraa
Evoluutio kompastuu               
Alaston apina tanssii
Länsimainen karma
Länsimainen karma
Alaston apina tanssii
Länsimainen karma



Käännös osin oma, käytetty apuna osia muista erikielisistä käännöksistä. Käännös toiselle kielelle on aina vaikea valinta. Eri kielten sanat eivät koskaan vastaa toisiaan täydellisesti.

Tekstin ovat tarkistaneet ja arvokasta apua antaneet Rosalinda Altamore ja Matti Elomaa. Lämmin kiitos avusta!


Viittaukset ja selitykset

1) Länsimainen karma





Sanalla karma (sanskritia, 'teko', 'toiminta') tarkoitetaan yleensä esimerkiksi buddhalaisuudessa esiintyviä syyn ja seurauksen oppeja. Jokaisen elävän olennon nykyinen olotila on suoraa seurausta menneisyydessä tehdyistä teoista. Hyvistä teoista seuraa hyvää ja huonoista huonoa. Karma on näiden tekojen alati muuttuva summa. 

Karma ei merkitse kohtaloa, sillä jokainen voi vaikuttaa omaan käytökseensä. Ihminen luo oman kohtalonsa. Karman merkitys eri uskonnoissa poikkeaa toisistaan.

***

2) Ollako vai täytyäkö olla

Alkuperäinen lause: “Essere o non essere”, To be or not to be (that is the question) / Ollako vai ei olla (siinä pulma) (Shakespeare, Hamlet)





Hamletin yksinpuhelu on länsimaisen kulttuurin eräs siteeratuimmista kohtauksista. Sen ensimmäistä lausetta lainataan usein tilanteissa, joissa ollaan ihmiselämän eksistentiaalisten peruskysymysten ja vaikeiden ratkaisujen äärellä.

Ollako vai ei olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk’ inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan (Cajanderin suomennos)

Tällä lauseella näytelmän sankari Hamlet aloittaa kuuluisan monologinsa, jossa hän pohdiskelee kuolemanpelon aiheuttamaa kyvyttömyyttään päättäväiseen toimintaan. Vaikka hän tuntee myös voimakasta kuolemankaipuuta ja haluaisi lopettaa tuskansa ja nukkua pois, ei sekään ole mahdollista kuolemaan kätkeytyvän tuntemattoman hämmentäessä mieltä. Tämä epäröinti tekee meistä pelkureita, joiden kaikki hankkeet valuvat tyhjiin, pohdiskelee Hamlet monologissaan.

Viittaus voi liittyä myös Erich Frommin kirjaan To Have or to Be? (1976) (“Avere o essere?”), joka kuvaa nykyihmisen materialismia.

Nella sua opera, lo psicoanalista tedesco menziona la corsa della società moderna al materalismo e di come la gente preferisca il “dovere” all'”essere”. 

***

3) Anonyymien selfie-addiktien kunniajäseniä 

Selfisti anonimi – anonyymit selfistit (selfie-riippuvaiset, addiktit)
Tekstikohta viittaa käsitteeseen Anonyymit alkoholistit (Alcolisti Anonimi)





***

4) WANTED

AAA (= cercare desperamente per qualcosa) tarkoittaa samaa kuin ”Etsitään”, ”Halutaan”.

***

5) Panta rei

Panta rei/rhei – ”Kaikki muuttuu” – Everything flows




“Tutto si muove e nulla sta fermo, 
non potresti entrare due volte nello stesso fiume” 
perché “in quel fiume sopraggiungeranno acque sempre nuove”.

Antiikin kreikkalainen filosofi Herakleitos katsoi, ettei aineellisessa todellisuudessa voi olla mitään pysyvää. Siksi hän ajatteli, että muutos on todellista ja pysyväisyys vain harha. Hänelle kaikki oli liikkeessä, kuten hänen tunnetuimmassa aforismissaan ”Panta rhei”:

»Πάντα ῥεῖ καὶ οὐδὲν μένει.
Panta rhei kai ouden menei.
Kaikki virtaa, mikään ei pysy paikallaan.»

Herakleitos sanoi myös, ettei kukaan voi astua kahdesti samaan virtaan, sillä sen enempää astuja kuin virtakaan ei ole sama:

»Ποταμοῖς τοῖς αὐτοῖς ἐμβαίνομέν τε καὶ οὐκ ἐμβαίνομεν, εἶμέν τε καὶ οὐκ εἶμεν.
Potamois tois autois embainomen te kai ouk embainomen, eimen te kai ouk eimen.
Me sekä astumme että emme astu samoihin jokiin, olemme ja emme ole.»

Pentti Saarikoski on suomentanut saman fragmentin seuraavasti:
»Samaan virtaan astumme emmekä astu, me emmekä me.»

"There is no static being," says Heraclitus, "no unchanging substratum. Change, movement, is Lord of the Universe. Everything is in a state of becoming, of continual flux (Panta Rhei)."

He continues: "You cannot step twice into the same river; for fresh waters are ever flowing in upon you." Nevertheless one who understands the root of the Dhamma would go a step further and say: The same man cannot step twice into the same river; for the so called man who is only a conflux of mind and body, never remains the same for two consecutive moments."

Panta Rei is a fictional secret society featured in Umberto Eco's novel Foucault's Pendulum.

***

6) And Singing in the rain





Singing in the Rain on Gene Kellyn laulama laulu samannimisestä musikaalista vuodelta 1952. Alkuperäinen laulu on vanhempi. Laulu lauletaan sateessa. 
Singing in the Rain sanat

Laulu laulettiin myös Stanley Kubrickin elokuvassa A Clockwork Orange (1971).


***

7) Nirvana




Nirvana on termi, jolla tarkoitetaan buddhalaisen harjoituksen päämäärää eli valaistumista.
Termillä on monia merkityksiä, mutta kirjaimellisesti se tarkoittaa "sammuksiin puhaltamista". Buddhalaisessa traditiossa Nirvana yleensä seuraa siitä, kun sammutetaan mielen "kolmen tulta" tai "kolmen myrkkyä"; takertuminen, viha ja tietämättömyys. Niiden lakkauttaminen johtaa vapautumiseen uudelleensyntymisestä.

***

8) Buddha samassa jonossa 

Käsite "la fila indiana" (Indian file), "jono", juontuu Amerikan intiaaneista, jotka kulkivat jonossa toistensa jalanjälkiä pitkin harhauttaakseen vihollista omasta lukumäärästään.

"La fila indiana è il procedere uno di seguito all'altro in fila unica come le formiche.
Il termine è stato adoperato dai colonizzatori europei d'America (allora credute "le Indie") che avevano notato come molti guerrieri di tribù di pellerossa procedessero in tale modo ognuno ricalcando le orme del successivo in maniera da confondere il nemico e fare credere, qualora le orme fossero state scoperte, che l'avversario era parecchio inferiore dal punto di vista numerico."

***

9) Kaikille tunti virkistysaikaa

Un’ora d’aria viittaa vankien tunnin kestävään ulkoiluaikaan.

L'ora d'aria si riferisce al tempo che i prigionieri possono trascorrere fuori dalle loro celle, in cortile.

La “fila indiana” e l'”ora d’aria” si riferiscono alle lezioni di yoga. È lo stesso Francesco a descrivere il significato di quel passaggio: “Facciamo yoga per trovare un equilibrio tra mente e corpo. Ma se non siamo vestiti alla moda allora a lezione di yoga non ci andiamo!”.

***

10) Väkijoukko huutaa mantraa

“Mantra” è un’espressione sacra che va ripetuta molte volte durante la meditazione per aiutare il credente a guadagnare la stabilità e la forza mentale perduta. 

Mantra­-sanan suora käännös on ”mielen instrumentti”. Mantra on tavu tai lause, joka yhdistetään hengelliseen harjoitukseen. Yleensä mantroja toistetaan joko ääneen tai hiljaa mielessä, mutta niitä voidaan myös kirjoittaa ja maalata esineisiin tai pyörittää rukousmyllyissä. 

Ehkä tunnetuin mantroista on om-tavu, joka veda-kirjoitusten mukaan tarkoittaa kaikkeutta tai kaiken alkulähdettä, brahmania. Toinen tunnettu mantra on Hare Krishna -mantra. Se koostuu Jumalan nimistä Hare, Krishna ja Rama. Tämä mantra auttaa veda-kirjoitusten mukaan ihmistä poistamaan himon, vihan, ahneuden, kateuden, harhan ja hulluuden sydämestä sekä herättämään eloon uinuvan Jumalan rakkauden sydämessä.

***

11) La scimmia nuda - Alaston apina

Viittaa Desmond Morrisin kirjaan Alaston apina.  (The Naked Ape – A Zoologist's Study of the Human Animal, 1967)

Desmond Morris looks at humans as a species and compares them to other animals. 
Wikipedia, eng




 Morris sent the representative singer a signed copy of the Italian translation of the book.

***

12) Chanel-pisaroita

Piovono gocce di Chanel viittaa Marilyn Monroeen, jonka on sanottu nukkuneen yllään vain pari pisaraa hajuvettä.



***

13) steriileille vartaloille/ruumiille

asettico/asettici. Eng. aseptic
Privo di germi, sterile; Privo di calore, di personalità, impersonale, freddo, instaccato

- puhdas, tartunta-aineeton, steriili, aseptinen
- myös: kylmä, persoonaton (ihminen)

***

14) Kansan kokaiinia, köyhien oopiumia 

Coca dei popoli
Oppio dei poveri

Karl Marx sanoi, että uskonto on kansan oopiumia. “La religione è l’oppio dei popoli”

Tekstissä viitataan uskonnon sijaan sosiaaliseen mediaan, joka on nykyajan "huumetta".

***

15) Namaste




Namaste on yksi viidestä muodollisesta tervehdyksestä, jotka mainitaan Veda-kirjoissa. Hindulaisuudessa namastella on syvällinen henkinen merkitys. Sillä tunnustetaan että elämänvoima, jumaluus, itseys tai Jumala minussa on sama jokaisessa. Painamalla kämmenet yhteen tavattaessa kunnioitetaan Jumalaa jokaisessa ihmisessä ja kuvataan hengen ja materian yhteenliittämistä.

***
16) Alé! on kannustushuuto.

Espressione di incoraggiamento equivalente a ”dài”, ”avanti!”, ”forza!”, “suvvia!”, “coraggio!”
Etimologia: ← dal fr. allez ‘andate’, imperat. di aller ‘andare’.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti