Motto

"È necessario imparare tanto a lungo quanto a lungo si vive."

Blogi italian kielen opiskelijoille ja Italian kulttuurista kiinnostuneille.
Blogiin on koottu linkkejä kielen ja kulttuurin eri alueilta.
Blogi sisältää myös Italian matkakuvia sekä opiskeluvinkkejä.

Benvenuti a tutti!

----

* Valitse itseäsi kiinnostava aihe oikealta kohdasta Valitse aihe!
Numero kertoo kuinka monta eri sivua aiheesta löytyy. Selaa niitä painikkeesta Vanhemmat tekstit.
* Tai selaa Blogiarkistoa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste musica classica. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste musica classica. Näytä kaikki tekstit

15.3.2017

Verdi La Traviata


« Ah della traviata sorridi al desìo
a lei deh perdona, tu accoglila, o Dio »
(Violetta, atto III scena IV) 
La Traviata lyhyesti

 Giuseppe Verdi, kolminäytöksinen ooppera, opera seria.
Libretto Francesco Maria Piave.
Oopperan nimi oli aluksi Violetta, päähenkilön mukaan.
Kantaesitys 1853 (vain 46 päivää Trubaduurin jälkeen).
Pohjautuu Alexandre Dumas nuoremman v. 1848 julkaistuun romaaniin Kamelianainen.
Päähenkilö Violetta on tuberkuloosia sairastava kurtisaani, johon aatelinen Germont rakastuu.
La traviata on kirjaimellisesti käännettynä ”langennut nainen”, ”turmeltunut”.




Oopperan syntyvaiheet

Vuodet 1851 – 1853 olivat Verdille työntäyteisiä. Verdi sävelsi Rigolettoa, jonka ensi-ilta oli 1851. Verdi työskenteli myös oopperoiden Il trovatore (Trubaduuri, 1853) ja La Traviata (1853) parissa. Näiden lisäksi säveltäjällä oli henkilökohtaisia projekteja.

 Verdi halusi libretisti Piavelta ajatuksia johonkin omaperäiseen ja provokatiiviseen. Kirjeessään libretistille Verdi sanoo, ettei hän halua mitään jokapäiväistä aihetta, ei mitään tavallista tarinaa.




La Traviata on Verdin ”romanttisen trilogian” viimeinen ooppera. Yhteistä näille teoksille oli yhteiskunnan hylkimä keskushenkilö. Rigolettossa on rujo kyttyräselkä hovinarri, Trubaduurissa mustalaisnainen Azucena ja La Traviatassa kurtisaani Violetta Valéry.

Verdillä oli kiire aikataulujen ja sopimusten pitämisen kanssa. Säveltäjä olisi myös halunnut nuoremman sopraanon 38-vuotiaan sijaan sekä nykyaikaisen puvuston. Harmistuksensa Verdi purki laulajiin harjoituksissa, mikä ei ennustanut hyvää.

 La Traviatan ensi-ilta Venetsian La Fenicessä epäonnistui. Ensimmäinen näytös meni hyvin, Verdi huudettiin esiin näytöksen jälkeen, mutta toinen näytös muodostui jo katastrofiksi. Kolmannessa näytöksessä yleisö nauroi huvittuneena pyylevälle ja liian vanhalle, keuhkotautiin kuolevalle sopraanolle. Muutkin pääosanesittäjät esiintyivät alle oman tasonsa. Yleisö ei innostunut mieslaulajistakaan. Kriitikot tosin suhtautuivat teokseen positiivisemmin kuin yleisö.

Verdi kirjoitti ystävälleen kuuluisan kirjeensä: ”Eilinen La Traviata oli fiasko. Oliko se minun vikani vai laulajien? Aika näyttää.”


La prima Violetta Fanny Salvini-Donatelli



Portrait of the Italian opera singer Fanny Salvini-Donatelli (c.1815 – 1891).

The original portrait, once held in the Teatro La Fenice archives,

 was lost when the opera house was destroyed by a fire in 1996.

Itsepäisesti Verdi kielsi näytökset muissa kaupungeissa, jollei sopraanoa vaihdettaisi. Lopulta runsaan vuoden kuluttua Verdi antoi esitysluvan Venetsian Teatro San Benedettolle. Joidenkin muutosten jälkeen ooppera otettiin vastaan suosiollisesti, pääasiassa uuden sopraanon ansiosta. Myös näyttämökuva ja puvustus oli toteutettu Ludvig XIV:n aikaiseksi. Verdin kuoleman jälkeen La Traviataa on yleensä esitetty 1850-luvun Pariisia kuvaten.




Violettan rooli on aina ollut merkittävä näytön paikka sopraanoille. Menestyksekkäimpiä roolin esittäjiä on ollut mm Maria Callas. Alfredon roolista muistetaan mm. Luciano Pavarotti.



Publicity photo of Maria Callas (1923 – 1977) 

as Violetta in La Traviata at the Royal Opera House (1958) 

by photograph Houston Rogers


Musiikillisesti La Traviata on pelkistetty, siinä on valssintapaisia rytmejä ja teemoja. Ensimmäisen näytöksen Violettan suuri aaria on perinteinen kolmijakoinen italialainen aaria. Oopperan kaksi pääteemaa ovat Amami Alfredo ja Di quell’amore. Kumpikin toistuu muutaman kerran. Oopperan perusjännite on sopraanon, baritonin ja tenorin jatkuvissa muuttuvissa henkilösuhteissa. Violettan ja isä Germontin duetto on tyypillinen Verdin oopperoissa toistuva isän ja tyttären välinen duetto. Violetta oli kokonaan uudentyyppinen sankaritar italialaisessa oopperassa.

 Violettan teemaa hyödynnettiin 1930-luvun saksalaisessa iskelmässä Hör mein Lied, Violetta! Levytyksiä on myös englanniksi - sekä suomeksi.
La Traviata libretto

La Traviata (video, koko ooppera)



Pääroolit

Violetta Valéry, kurtisaani (sopraano)
Alfredo Germont, aatelinen (tenori)
Giorgio Germont, Alfredon isä (baritoni)

Sivuroolit

Gastone de Letoriés, varakreivi, Alfredon ystävä (tenori)
Flora Bervoix, Violettan ystävätär (mezzosopraano)
Markiisi d`Obigny (basso)
Tohtori Grenvil (basso)
Paroni Douphol, Violettan rakastaja, Alfredon kilpailija (baritoni)
Annina, Violettan kamaripalvelijatar (sopraano)
Giuseppe, Violettan palvelija (tenori)
Lähetti (basso)


Juoniseloste

Tapahtumapaikka Pariisi ympäristöineen, 1800-luvun alku

 I näytös – Lokakuu
Salonki Violettan talossa



Kurtisaani Violettan salongissa juhlitaan ylellisesti emännän parantumista sairaudesta. Illan emäntä keskustelee vieraitten kanssa. Ystävykset Alfredo ja Gaston saapuvat yhdessä. Violetta saa kuulla Alfredon olevan rakastunut häneen ja käyneen talossa joka päivä hänen sairautensa aikana. Violettan tuolloinen seuralainen paroni Douphol on mustasukkainen Alfredolle.

 Alfredo yllytetään laulamaan juomalaulu (brindisi) Libiamo ne'lieti calici (Juokaamme ilon malja). Juomalaulun toisen säkeistön laulaa Violetta. Vieraat siirtyvät viereiseen salonkiin, Violetta jää paikalleen saatuaan yskänkohtauksen. Alfredo on nyt kahden Violettan kanssa ja kertoo rakastavansa häntä (Un dì, felice, eterea - Eräänä onnen päivänä). Alfredo haluaa tavata Violettan uudelleen. Violetta vastustelee, mutta antaa sitten Alfredolle kameliankukan ja sanoo, että Alfredo voi palauttaa kukan sen kuihduttua. He sopivat tapaamisesta seuraavana päivänä.

 Violetta jää yksin kaikkien poistuttua. Hän miettii Alfredoa aariassaan È strano! (Omituista). Ehkä hän kuitenkin on löytänyt suuren rakkauden Ah, fors'è lui che l'anima (Ehkä hän on se mies). Mutta lopulta hän päätyy siihen, että vapaus on hänelle parempi (Sempre libera - Aina vapaana). Alfredon rakkauslaulu kuuluu ulkoa kadulta.


II näytös – Tammikuu

 1. kohtaus
Violettan maatalo Pariisin ulkopuolella

 Kolme kuukautta myöhemmin Violetta ja Alfredo asuvat yhdessä Pariisin ulkopuolella. Violetta on rakastunut Alfredoon ja on hylännyt vanhan elämänsä. Alfredo iloitsee rauhasta Violettan kanssa (De'miei bollenti spiriti - Hän tyynnyttää nuorekkaan kiihkoni). Alfredo kuulee Anniinalta, että Violetta on päättänyt myydä omaisuuttansa pitääkseen yllä maaseutuelämää. Alfredo järkyttyy ja lähtee Pariisiin järjestämään raha-asiat kuntoon.

 Violetta on saanut kutsun ystävättärensä Floran juhliin Pariisissa samana iltana. Hän ei ole aikeissa mennä sinne. Alfredon isä Giorgio Germont on tullut keskustelemaan Violettan kanssa. Isä Germont saa kuulla Violettan elävän omillaan. Germontin suvun maine on vaarassa, ja heidän tyttärensä ei pääse kunniallisiin naimisiin, mikäli Violettan ja Alfredon häpeällinen suhde jatkuu. Giorgio Germont vetoaa Violettaan suhteen lopettamiseksi (Pura siccome un angelo, Iddio mi diè una figlia - Puhdas kuin enkeli, Jumala antoi minulle tyttären). 

 Violetta kieltäytyy jättämästä Alfredoa ja kertoo kuinka paljon hän Alfredoa rakastaa. Kurtisaani Violettan hieno käytös tekee vaikutuksen Alfredon isään. Mutta lopulta Violetta taipuu isän aneluihin ja uhraa oman rakkautensa (Dite alla giovine, sì bella e pura - Sanokaa nuorelle, kauniille ja puhtaal­le neidolle). Alfredon isä suutelee Violettaa otsalle ja poistuu. Violetta jää yksin itkemään.

 Germontin lähdettyä Violetta kirjoittaa myöntävän vastauksen Floran kutsuun. Annina lähtee viemään sitä, ja hänen poistuttuaan Violetta kirjoittaa jäähyväiset Alfredolle. Alfredo saapuu yllättäen, ja Violetta vakuuttaa rakkauttaan ja pyytää Alfredoa rakastamaan häntä niin kuin hän on aina rakastanut Alfredoa (Amami Alfredo - Rakasta minua Alfredo). Violetta poistuu ja jättää hämmästyneen Alfredon yksin. Violetta antaa jäähyväiskirjeen vietäväksi Alfredolle.

 Lähetti tuo Alfredolle Violettan jäähyväisviestin, ja Giorgio Germont saapuu lohduttamaan poikaansa muistuttaen häntä perheestä. (Di Provenza il mar - Mikä pyyhkii mielestäsi Provencen meren ja maan). Alfredo epäilee, että isä on eron takana. Alfredo löytää kutsukirjeen ja vakuuttuu asiasta. Alfredo päättää mennä tapaamaan Violettaa Floran juhliin. Isä yrittää estellä häntä, mutta Alfredo ryntää ulos. 



2. kohtaus

 Juhla Floran talossa

 Kaikkien hämmästykseksi Floran juhlissa kerrotaan, että Violetta ja Alfredo ovat eronneet.
Juhlissa esiintyvät mustalais- ja matadoritanssiryhmät (Kuoro: Noi siamo zingarelle venute da lontano, Di Madride noi siam mattadori. Gastone ystävineen yhtyvät lauluun (È Piquillo un bel gagliardo Biscaglino mattador).

 Violetta saapuu käsipuolessaan paroni Douphol. He näkevät Alfredon pelipöydässä. Alfredo julistaa vievänsä Violettan takaisin kotiin. Harmistunut Alfredon isä liittyy peliseurueeseen. Alfredo pelaa ja voittaa. Paroni pelaa Alfredoa vastaan ja Alfredo voittaa edelleen suuria rahasummia. Vieraat siirtyvät salonkiin illalliselle.

 Muiden poistuttua Violetta tapaa Alfredon kahden kesken. Peläten mahdollista kaksintaistelua isän ja pojan välillä Violetta pyytää Alfredoa poistumaan. Alfredo ymmärtää väärin ja vaatii Violettaa tunnustamaan, että hän rakastaakin paronia. Surun vallassa Violetta myöntää tämän. Alfredo kutsuu raivoissaan kaikki sisään (Or tutti a me - Kaikki tän­ne) kuulemaan mitä hänellä on sanottavaa. (Questa donna conoscete?). Alfredo nöyryttää Violettaa vieraiden edessä ja heittää pelivoitton­sa Violettan jalkoihin maksuksi tämän palveluksista. 

 Vieraat tyrmistyvät, ja Violetta pyörtyy lattialle. Vieraat toruvat Alfredoa häpeällisestä käytöksestä ja käskevät hänen poistua (Di donne ignobile insultatore, di qua allontanati, ne desti orror!)

 Alfredon isä tulee paikalle. Hän tietää asioiden oikean laidan ja tuomitsee poikansa käytöksen (Giorgio, Alfredo, Violetta, kuoro: Di sprezzo degno sè stesso rende chi pur nell'ira la donna offende). Flora ja muut naiset yrittävät saada Violettan lähtemään ruokasalista, mutta Violetta kääntyy Alfredon puoleen (Alfredo, Alfredo, di questo core non puoi comprendere tutto l'amore). Paroni Douphol heittää kaksintaisteluhaasteen Alfredolle.


III näytös – Helmikuu

 Violettan makuuhuone

 Violetta herää makuuhuoneessaan heikkona. Tuberkuloosi on jo vienyt kaikki voimat. 

 Violetta lukee Alfredon isältä saamansa kirjeen. Kaksintaistelu pidettiin ja paroni vain haavoittui. Isä kirjoittaa, että hän on kertonut Alfredolle Violettan uhrautumisesta ja että hän lähettää Alfredon pyytämään anteeksi.

 Alfredo tietää nyt totuuden ja on tulossa pyytämään anteeksi. Mutta Violetta tuntee kuoleman lähestyvän (Addio del passato bei sogni ridenti - Hyvästi menneen ajan onnelliset haaveet). Rakastavaiset kohtaavat ja Alfredo pyytää Violettaa lähtemään kanssaan (Alfredo, Violetta: Parigi, o cara, noi lasceremo - Rakas, me lähdemme Pariisista).

 Mutta kaikki on liian myöhäistä, Violetta tietää loppunsa lähestyvän (Gran Dio! morir si giovane - Hyvä Jumala! Miksi minun pitää kuolla näin nuorena). Alfredon isä saapuu tohtorin kanssa katuen sitä mitä on tehnyt.

 Violettan ja Alfredon dueton jälkeen Violetta yhtäkkiä sanoo, että kipu ja tuska ovat poissa. Ja kuolee sitten Alfredon käsivarsille.


 Aarioita ja duettoja eri oopperaversioista

I näytös

 Libiamo ne'lieti calici - Alfredo ja Violetta

 È strano! / Ah, fors'è lui / Sempre libera - Violetta 



II näytös



III näytös

 Addio del passato bei sogni ridenti - Violetta
Gran Dio! morir si giovane - Violetta


Wikipedia




Kuvia


Sivuja suomeksi





La Fenice

V. 1792 valmistunut Teatro La Fenice on yksi Euroopan kuuluisimmista oopperataloista. Moni tunnettu ooppera on saanut siellä kantaesityksensä.

Nimi La Fenice, kuvastaa tuhkasta nousemista (Feeniks-lintu). Vuonna 1755 rakennettu Teatro San Benedetto paloi vuonna 1774. Se rakennettiin uudestaan. 1792 rakennettiin uusi teatteri, La Fenice. Vuonna 1836 La Fenice paloi, ja se rakennettiin vuodessa uudestaan. Vuoden 1996 tulipalo oli tuhopoltto. La Fenice avattiin uudestaan vuonna 2000-luvun alkuvuosina.

 ”Its name reflects its role in permitting an opera company to "rise from the ashes" despite losing the use of three theatres to fire, the first in 1774 after the city's leading house was destroyed and rebuilt but not opened until 1792; the second fire came in 1836, but rebuilding was completed within a year. However, the third fire was the result of arson. It destroyed the house in 1996 leaving only the exterior walls, but it was rebuilt and re-opened in November 2004.”


Oopperatalo on Donna Leonin romaanin Death at La Fenice tapahtumapaikka

Donna Leon's debut novel, Death at La Fenice (1992), and the first in her Commissario (Detective) Guido Brunetti detective series, centers on a mystery surrounding the sensational death by cyanide poisoning of a famous orchestra conductor, in the midst of a production of La Traviata at La Fenice. In several scenes the opera house is described in meticulous detail, as it was at the time of writing, previous to the third fire.




La Fenice 1837 Public Domain



La Fenice 2015


Verdi




Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: ,

7.1.2017

Verdi, Nabucco

Ajaton tarina vallanhimosta, rakkaudesta, orjuudesta ja vapaudesta.

 Opera seria. Dramma lirico in quattro parti

Kuva täältä


 Temistocle Soleran libretto pohjautuu Auguste Anicet-Bourgeousin ja Francis Cornuen draamaan Nabuchodonosor (Nebukadnessar/Nebukadressar II). 




Soleran ja Verdin yhteistyö alkoi vuonna 1839, ja se kesti neljä vuotta. Nabuccon lisäksi Solera kirjoitti libretot Verdin oopperoihin Oberto, conte di San Bonifacio (1839), I Lombardi alla prima crociata (1843), Giovanna d'Arco (1845) ja Attila (1846).

 Nabuccon kantaesitys oli 9. maaliskuuta 1842, Teatro alla Scalassa, Milanossa, nimellä Nabucodonosor. Nimi lyhennettiin sittemmin nimeksi Nabucco.

 Giuseppe Verdi syntyi Busseton pikkukaupungissa vuonna 1813. Hän avioitui suosijansa tyttären Margherita Barezzin kanssa vuonna 1836. He saivat kaksi lasta.

Nabuccon syntyvaiheet


Verdi menetti molemmat lapsensa. Hän alkoi säveltää toista oopperaansa Un giorno di regno (Päivä kuninkaana). Se oli koominen ooppera, opera buffa, eikä se sopinut Verdin sen hetkiseen surevaan mielialaan. Työ keskeytyi, kun Verdi sairastui. Kun hän parani, vaimo sairastui vakavasti ja lopulta kuoli. Vaimon kuolema masensi Verdiä entisestään. Tässä tilassa hän kirjoitti Un giorno di regnon loppuun, harjoitutti ja esitytti sen. Ooppera epäonnistui täydellisesti, ja Verdi päätti lopettaa säveltämisen. Sitten hänelle annettiin uusi libretto.

 Turhautuneena Verdi vei libreton kotiinsa, heitti sen pöydälle niin, että se avautui kohdasta, jossa Verdi näki sanat Va, pensiero, sull'ali dorate (Lennä, ajatus, kultasiivin). Verdi kiinnostui, sillä sanat muistuttivat Raamatun tekstiä (Vanhan testamentin psalmi 137). Verdi ei saanut yöllä unta. Hän luki librettoa niin monta kertaa, että osasi sen aamulla ulkoa. Tämän jälkeen hän sävelsi Nabuccon, josta tuli hänen ensimmäinen menestysoopperansa. 


 Uusi avioliitto

 Väitetään, että Nabuccon kantaesityksessä Abigaillen roolin laulaneen, uransa ehtoopuolella olleen sopraanon, Giuseppina Strepponin ja Giuseppe Verdin välinen, sittemmin pitkäikäiseksi muodostunut, suhde olisi alkanut näihin aikoihin. Verdi piti yksityiselämänsä hyvin salassa, joten totuutta ei tiedetä. Myöhemmin he asuivat yhdessä ja menivät naimisiin vuonna 1859.





Menestys

 Nabuccon kantaesityksen jälkeen Verdistä tuli kuuluisa. Oopperan tunnetuin kohtaus on heprealaisten orjien kuoron laulama Va, pensiero, sull'ali dorate, jossa vangit kaipaavat vapauteen ja takaisin kotimaahansa. Oopperan aihe, vainotun kansan nöyryytys ja nousu, resonoi italialaisten mielessä voimakkaasti.



Kun Verdi sävelsi oopperan, osa Italiasta kuului Itävaltaan. Italialaiset tunnistivat oopperan piilomerkityksen. Se iski sorretun ja alistetun kansan sydämeen. Va pensiero tulkittiin vapautuslauluksi Itävallasta. Ensi-iltayleisö halusi kuulla kuorokohtauksen uudestaan. Esityksen saamat runsaat aplodit olivat protesti Pohjois-Italian itävaltalaisille vallanpitäjille, jotka olivat kieltäneet kaikenlaiset mielenosoitukset.

 Nabuccossa Verdi loi suuren oratoriomaisen tyylinsä: Mooseksen korvaa Verdillä profeetta Zaccarian (Sakariaksen) hahmo, ja uskonnon sekä kansallisaatteen yhdistyminen on oopperassa täydellistä. Kuoro yhdistyi italialaiseen kollektiivisuuteen, ja sille kirjoitettu musiikki sai milanolaisyleisön kutsumaan Verdiä “kuoron isäksi” (il padre del coro). Täältä




Kaikista Verdin oopperoista Nabuccon teho on eniten riippuvainen erin­omaisesta kuorosta. Kuoro edustaa kansan ääntä, ja sen voi sanoa olevan yksi roolihahmoista. Myöhemmin Va pensierosta tuli Italian itsenäisyystaistelun ja kansallisen vapautuksen, Risorgimenton, tunnus ja Italian valtion epävirallinen kansallislaulu.

 Erityisesti Abigaille-orjan (sopraano) musiikki on vahvaa mm. toisen näytöksen aloittavassa cantabile-aariassa “Anch’io dischiuso un giorno” (Myös minä avasin kerran sydämeni ilolle) ja cabalettassa “Salgo già del trono aurato” (Nousen jo kultaiselle valtaistuimelle) sekä kuolinkohtauksessa “Su me morente esamine” (Minulle kuolevalle, hengettömälle). Zaccarian rukous “Tu sul labbro de’ veggenti fulminasti” (Sinä ennustajien huulilla salamoit) on oopperan keskeisiä numeroita. Täältä.

 Nabuccoa pidetään erinomaisen onnistuneena, ja se kuuluu jatkuvasti oopperatalojen ja suurten kapellimestareiden ohjelmistoon.


Pubblico dominio Verdi-Nabucco costume by Palanti, 1913 (La Scala Museum)

 Tapahtumat

 Nabucco kertoo Lähi-idän tapahtumista 2 500 vuotta sitten, tapahtumista Babyloniassa eli nykyisessä Irakissa ja Jerusalemissa. Nabukadnessar II valtasi Juudaan, ryösti Jerusalemin temppelin vuonna 586 eaa ja vangitsi heprealaiset pakkotyöhön Babyloniaan (Baabeliin), joka on merkittävä muinaiskaupunki Mesopotamiassa.

Kuva täältä

 Oopperan tarina kertoo juutalaisten vankeudesta Babyloniassa. Tapahtumat sijoittuvat aluksi Jerusalemiin ja myöhemmin Babyloniaan. Tapahtumat vievät keskelle valtataistelua. Kuningas Nabucco on valloittanut Jerusalemin ja hallitsee juutalaisia julmasti tyttäriensä kanssa. Nabuccon julmaan tapausten kulkuun sisältyy myös vapaudenkaipuuta, toivoa, ja uskoa paremmasta tulevaisuudesta.

 Libretto perustuu raamatun tarinaan Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin orjuuttamista juutalaisista. Kun Nabucco aikoo valloittaa Jerusalemin, hänen nuorin tyttärensä Fenena ilmoittaa rakastuneensa juutalaiseen Ismaeleen, jonka panttivankina tyttö on ollut. Abigaille, Nabuccon vanhempi tytär, punoo juonia kaapatakseen vallan vanhenevalta isältään ja teloituttaakseen kaikki juutalaiset vangit, sisarensa mukaan lukien.

 Nabuccolla on niin paljon valtaa, että hän uskoo olevansa jumala, mutta se tekee hänet hulluksi. Vasta kun hän näkee sisemmän maailman ja löytää oikean jumalan eli Jehovan, hänen järkensä palaa, ja hän saa valtansa takaisin.

Asiat eivät ole muuttuneet Lähi-idässä eivätkä muuallakaan. Ne joilla on valtaa kuvittelevat olevansa jumalia. Valtataisteluun on aina kuulunut sota ja väkivalta. Myös yhden ja ainoan oikean jumalan olemassaolon oikeutus johtaa yhä edelleen järkyttäviin konflikteihin kaikkialla maailmassa. Uskonnot ja valta ovat aina kulkeneet käsi kädessä. 

Henkilöt                

 Pääroolit
Nabucco, Babylonian kuningas (baritoni)
Abigaille, Nabuccon oletettu esikoistytär (sopraano)
Fenena, Nabuccon tytär (mezzosopraano tai sopraano)
Zaccaria, Jerusalemin ylipappi (basso)
Ismaele, Jerusalemin kuninkaan veljenpoika (tenori)
Mies- ja naiskuorot

 Sivuroolit
Abdallo, Nabuccon upseeri (tenori)
Baalin ylipappi, Abigaillen liittolainen (basso)
Anna, Zaccarian sisar (sopraano)
Juoni (Wikipedian mukaan)

 Oopperan näytösten nimet ovat Jerusalem, Uskoton, Profetia ja Hajonnut jumalankuva.

 Nabuccon juoni on varsin monimutkainen. koska se sisältää lukuisia sivujuonia. On kolmiodraama Fenena-Ismaele-Abigaille. On Nabuccon tarina, Abigaillen tarina sekä orjien tarina. 

 Alkusoitossa esitetään oopperan kaikki tärkeät teemat.



 I Näytös – Jerusalem

 Jerusalemin Salomonin temppelissä vallitsee kauhu ja epäjärjestys. Kuoro (papit, naiset ja Jerusalemin asukkaat) rukoilevat Herraa suojelemaan heitä Babylonian Nabuccolta. Israelilaisten ylipappi Zaccaria tuo mukanaan Nabuccon vangitun tyttären Fenenan. Aariassaan Sperate, o figli (Olkaa luottavaisella mielellä, lap­set) hän uskoo Fenenan olevan turva babylonialai­sia vastaan. D’Egitto là sui lidi (Egyptin rannoilla) Zaccaria kehottaa luottamaan Jumalaan.



Ismaele tuo tiedon Nabuccon lähestymisestä, ja Zaccaria kehottaa vielä vastarintaan. Fenena jää Ismaelen huomaan, kun Zaccaria lähtee kokoamaan väkeä kaupungin ja temppelin puolustamiseksi. Come notte a sol fulgente (Kuten yö ennen loistavaa aurinkoa). Ismaele on rakastanut Fenenaa siitä lähtien kun hän oli Israelin edustajana Babylonias­sa. Siellä Fenena pelasti hänet vankilasta. Nyt Ismaele vuorostaan on päättänyt vapauttaa hänet.

 Heidän pakonsa estää temppeliin saapuva Abigaille, Nabuccon oletettu tytär. Myös Abigaille rakastaa Ismaelea: Io t'amava (Rakastin Sinua). Abigaille voisi säästää heprealaiset, jos Ismaele tunnustaisi vastarakkautensa Abigaillelle. Fenena sanoo uskovansa heprealaisten Jumalan, ja Ismaele kieltäytyy rakastamasta Abigail­lea.

 Nabucco ratsastaa temppeliin. Zaccaria uhkaa surmata Fenenan, jos Nabucco häpäisee pyhän paikan. Nabucco pilkkaa juutalaisia: Tremin gl’insani (Hullut vaviskoon vihani edessä). Nabucco käskee kaikkien polvistua, ja Zac­caria nostaa tikarinsa iskuun. Ismaele estää Fenenan tapon. Finaalissa Nabucco määrää temppelin tuhottavaksi: Mio furor, non più costretto (Vihaani en pysty pi­dättelemään enää hetkeäkään).

 II Näytös - Uskoton

 1. kohtaus (kuninkaallisen palatsin huoneisto Babyloniassa)

 Heprealaiset ovat vankeudessa Babyloniassa. Fenena hallitsee Nabuccon ollessa sotaretkellä. Abigaille löytää pergamentin, jonka mukaan hän on orjan tytär. Fenena on hänen rakkautensa ja vallan tiellä. Abigaille kuvaa vallan haluaan: Ben io t'invenni (Onnellinen tapaus, että löysin). Anch'io dischiuso un giorno (Minä myös kerran avasin sydämeni) hän muistaa olleensa joskus myötätun­toinen kärsiviä kohtaan.

 Baalin ylipappi ilmoittaa Abigaillelle Fenenan vapauttavan vankeja. Ylipappi on jo levittänyt hu­hua Nabuccon kuolemasta, niin että Abigaille voisi astua valtaistuimelle. Abigaille Salgo già del trono aurato (Nyt astun valtaistuimelle) iloitsee voitonriemuisena siitä, että Fenena joutuisi anelemaan häneltä suosiota.

 2. kohtaus (halli palatsissa)

 Zaccaria rukoilee Jumalan apua Tu sul labbro (Profeettojen huulilta). Rukouksen jälkeen hän lähtee käännyttä­mään Fenenan. Papit hyljeksivät Ismaelea Il maledetto non ha fratelli (Kirotulla ei ole veljiä), koska hän esti Fenenan tappamisen Salomonin temppelissä.


 Fenena on kastettu, ja Abdallo kertoo Nabuccon kuolleen ja Abigail­len nousevan valtaan. Abigaille tulee Baalin ylipapin kanssa vaati­maan kruunua Fenenalta. Kuolleeksi luultu Nabucco tulee yllättäin heidän väliinsä ja nostaa kruunun omaan päähänsä. Nabucco kiroaa sekä Baalin että heprealaisten Jumalan ja julistaa itsensä Jumalaksi. Kaikkien tulee polvistua hänen eteensä. Ukkonen jyrähtää ja kruunu putoaa – Nabuccosta on tullut mielipuoli. Zac­caria julistaa taivaan antaneen rangaistuksen, ja Abigaille nostaa voitonriemuisena kruunun päähänsä.

 III Näytös – Profetia

 1. kohtaus (Babylonian riippuvat puutarhat)

probably 19th century after the first excavations in the Assyrian capitals.

 Baalin ylipappi pyytää Abigaillea allekirjoittamaan Fenenan ja heprealaisten teloitusmääräyksen. Mieleltään järkkynyt Nabucco tuodaan sisään, ja alkaa hieno duetto kuninkaan ja oletetun tyttären välillä: Chi parlare ardisce (Kuka uskaltaa puhua). Nabucco on vihainen, kun näkee Abigaillen valtaistuimel­la. Abigaille ojentaa heprealaisten kuolemantuomion, jonka Nabucco allekirjoittaa. Sitten hän tajuaa lähettävänsä myös Fenenan kuolemaan. Nabucco etsii Abigaillen syntymätodistusta. Abigaille näyttää ja repii sen. Nabucco, suuri sotapäällikkö, huomaa olevansa tyttärensä vanki ja anoo nöyränä armoa Fenenalle. Abigaille on voimansa ja kostonhimonsa tunnossa.
2. kohtaus (Eufratin ranta)

 Heprealaiset unelmoivat kaukaisesta kotimaastaan: Va pensiero, sull'ali dorate (Lennä aatos nyt kultaisin siivin). Zaccaria valaa uskoa heprealaisiin: Del futuro del buio (Tulevaisuuden hämärässä näen­). Hänen ennustuksensa mukaan Babylonia tuhoutuu.



 IV Näytös - Hajonnut jumalankuva

 1. kohtaus (huoneisto palatsissa)

 Nabucco herää painajaisesta vankilassa ja kuulee kansan huutavan kuolemaa Fenenalle. Hän ei tajua olinpaikkaansa ja kutsuu sotilai­taan sekä pyytää hevostaan. Ikkunasta hän näkee teloitussaattu­een, jossa Fenena on mukana. Nabucco rukoilee juutalaisten Juma­laa Dio di Giuda (Juutalaisten Jumala) ja lupaa rakentaa uudel­leen Jerusalemin temppelin. Rukous ja usko palauttavat Nabuccon hulluudesta. Abdallo tulee vapauttamaan Nabuccon.

 2. kohtaus (Babylonian riippuvat puutarhat)

 Fenena ja heprealaiset ovat mestauspai­kalla. Fenenan rukous teloitukseen valmistautuessa: Oh, dischiuso è il firmamento (Oi taivaan­kansi on avautunut). Paikalle saapunut Nabucco estää teloituksen ja käskee tuhoamaan Baalin kuvan sekä vapauttamaan heprealaiset. Nabucco kehottaa kaikkia kiittämään Jumalaa. Immenso Jehova (Kaikkivaltias Jehova). Itsensä myrkyttänyt Abigaille saapuu: Su me... mo­rente... esanime (Minulle... kuolen... pyörryn). Hän pyytää Fenenalta anteeksiantoa ja Nabuccoa suojelemaan rakastavaisia. Ennen kuolemaansa Abigaille rukoilee Jumalalta armahdusta ja kuolee. Ooppera päättyy Zaccarian julistukseen Nabuccolle: Servendo a Jehova, Sarai de` regi il re! (Jehovan palvelija, Sinä olet oleva kuningasten kuningas!).

Kokonaisia oopperoita



 Libretto



 Lähteet
Lähettänyt klo 1 kommentti:
Tunnisteet: ,

31.1.2015

La Scala, Milano

Piazza della Scala


"Piazza della Scala" square. At the centre, the Monument to Leonardo da Vinci. In the background, the Teatro alla Scala opera House. Picture by Giovanni Dall'Orto, January 20, 2007. 
Kuva: Use permitted.


Piazza della Scala on kuin Milano pienoiskoossa. Palazzo Marino on hallinnollinen keskus, aukiolla seisoo Milanossa asunut Leonardo da Vinci, siellä on Palazzo della Banca Commerciale Italiana todistamassa, että Milano on Italian taloudellinen keskus, Via Manzoni viittaa kaupungin kirjalliseen historiaan, aukiolta on käynti Galleria Vittorio Emanueleen, jossa on joitakin Milanon vanhimpia kahviloita ja putiikkeja.

Ja aukiolla on tietenkin La Scala (Teatro alla Scala), jota Stendhal nimitti ”maailman kauneimmaksi teatteriksi”. La Scala on Milanon sykkivä sydän. (Stendhal oli ranskalainen kirjailija ja suuri Italian ihailija)

Giorgio Sommer (1834-1914), "Teatro della Scala (Milano)". 
Numero di catalogo: 5831.


Alkuhistoria, 1700-luku

Tuli tuhosi Milanon vanhan teatterin Teatro Regio Ducalen karnevaalien jälkeen vuonna 1776. Varakkaat milanolaiset, joilla oli aitiopaikka (palco) vanhassa teatterissa, osallistuivat uuden teatterin hankintaan. Uusi teatteri rakennettiin Santa Maria alla Scala -kirkon paikalle, ja se vihittiin käyttöön 1778. Tästä tulee teatterin nimi, La Scala. Nimellä ei siis ole mitään tekemistä portaiden kanssa. Uuden teatterin nimi oli Nuovo Regio Ducale Teatro alla Scala. 

Il progetto di Giuseppe Piermarini per il Teatro alla Scala (1779). 
Kuva: Public domain.

Hienosto teatterissa, 1800-luku

Ensi-iltana esitettiin Antonio Salierin ”Europa riconosciuta”. Rakennuskustannuksia katettiin myymällä aitiopaikkoja, joita omistajat sitten ylellisesti koristelivat. Ne tekivät suuren vaikutuksen jopa Stendhaliin.

 Blick auf das Teatro della Scala. Kolorierte Lithographie. Ca. 16 x 24,5 cm. Italien 2. Viertel 19. Jh.
Kuva: Public domain


La Scala oli kaupungin hienostoihmisten ja arvohenkilöiden suosima paikka, ja se toimi seuraelämän keskipisteenä. Daamit ja herrasmiehet kokoontuivat teatterin aitiopaikkoihin, mutta musiikin kuuntelemisen lisäksi he esittelivät seurapiireille rakastettujaan ja muotivaatteitaan, liikemiehet solmivat sopimuksia, ja jopa salajuonia kehiteltiin, samalla kun sopraanot esittivät kauniita aarioitaan. Otettiin kantaa Italian kansannousuun, ja Verdin kautta osoitettiin suosiota kuningas Vittorio Emanuelelle ja kapinoille, jotka olivat yleisiä 1800-luvun pohjois-Italiassa.

Giuseppe Verdi (1813 – 1901)


Verdin toinen oppera ‘Un giorno di regno’ sai La Scalassa surkean vastaanoton, säveltäjän suureksi mielipahaksi. Säveltäjä oli juuri kokenut muitakin henkilökohtaisia menetyksiä ja vaipui epätoivoon. Sitten alkoivat riidat, alkaen oopperasta Giovanna d'Arco vuonna 1845. Verdi ei moneen vuoteen antanut esittää teoksiaan La Scalassa, koska hänen mielestään orkesteri ”pilasi” hänen musiikkinsa. 

 Facciata del teatro alla Scala, J. J. Falkeinsen e L. Cherbuin, 1850 circa
Kuva: Public domain

Myöhemmin säveltäjälle annettiin libretto, jonka hän vihoissaan heitti kotinsa pöydälle. Eteen avautuivat sanat ‘Va pensiero, sull’ ali dorate’. Syntyi ”Nabucco”. Ensimmäisissä harjoituksissa la Scalassa työmiehet alkoivat osoittaa suosiotaan hakkaamalla työkalujaan lattiaan. Oopperasta tuli menestys, ja Verdistä tuli kansallisen itsenäisyyden hahmo, jonka teoksille vieläkin huudetaan ’Viva Verdi’.

La Scalassa on ollut merkittäviä ensiesityksiä (prima), Nabuccon lisäksi Verdin Otello ja Falstaff, Puccinin Madama Butterfly ja Turandot.

Giuseppe Verdi's opera Falstaff. Costume design realized on commission of Ricordi & c. 
by Adolf Hohenstein for the premiere at the Teatro alla Scala, February 9, Milan.
Kuva: Public domain

Kaupankäyntiä ja uhkapeliä lämpiössä

La Scala toimi pitkään kaikenlaisten kauppamiesten kauppapaikkana – näytösten aikana. Lämpiössä harrastettiin myös uhkapeliä, sinne pystytettiin pelipöytiä, ja siellä tarjoiltiin ruokaa. Stendhal kirjoittaa syöneensä jäätelöä sillä aikaa kun oopperaa rakastava Mary Shelley kirjoitti ympäröivästä kaaoksesta: 

“Unfortunately, as is well known, the theatre of La Scala serves, not only as the universal drawing-room for all the society of Milan, but every sort of trading transaction, from horse-dealing to stock-jobbing, is carried on in the pit; so that brief and far between are the snatches of melody one can catch”. 

  "Veduta del teatro grande alla Scala" 
disegno e incisione di Domenico Aspar (1790).
Kuva: Public domain


Tavallinen kansa piippuhyllyllä

Il loggione – parvi – oli paikka vähemmän varakkaille mutta kaikkein kriittisimmille katsojille. Siellä taputettiin hurmioituneesti  – tai buuattiin armottomasti. Se oli uusien laulajien tulikoe. Piippuhyllyllä hyväksyttiin tai hyljättiin. Epäonnistumiset muistettiin. Kun vielä vuonna 2006 Roberto Alagna buuattiin ulos näyttämöltä kesken Verdin Aïdan esityksen, varamiehen oli tultava tilalle välittömästi, ilman että hän ehti pukeutua esiintymisvaatteisiin.

Aida by Giuseppe Verdi. Character – Amneris. 
Costume design realized on commission of Ricordi & C. by Girolamo Magnani 
for the premiere at Teatro alla Scala, February 8, 1872.
Kuva: Public domain.

Teatteritilat

Pääpermannolta (platea) katseltiin esityksiä seisaaltaan, tuoleja ei ollut. Ennen kuin orkesterisyvennys keksittiin, orkesteri soitti lattialla, seisovan yleisön edessä, kuten kreikkalaisissa teattereissa aikoinaan. Yleisö saattoi jopa kävellä muusikoiden keskellä heidän soittaessaan. Muutenkin yleisö saattoi kuljeskella vapaasti ympäri teatteria esitysten aikana ja seurasi esitystä vain sivusilmällä.

Valaistus

Teatterissa alun perin olleet näyttämön (palcoscenico) 84 öljylamppua ja yli tuhat öljylamppua muualla teatterissa aiheuttivat jatkuvan tulipalovaaran. Oli huoneita joissa oli satoja vesiämpäreitä tulipalon varalta. 1800-luvun lopulla teatterin öljylamput vaihdettiin sähkölampuiksi. Suurin kullattu kattokruunu on 4-haarainen (4 vuodenaikaa), siinä on 12 pienempää haaraa (12 kuukautta), ja 365 lamppua (365 päivää). Kattokruunu painaa 1000 kg, ja sen ylimpään, kattoa vasten olevaan kuppiosaan mahtuu kolme miestä. 

Oopperamusiikki ja Toscanini, 1900-luvun alku

Arturo Toscanini (1867 – 1957) oli aikansa suurin kapellimestari ja suuri uudistaja. 1898 Toscanini tuli La Scalan taiteelliseksi johtajaksi ja muutti teatterin moderniksi. Valot sammutettiin, orkesteri laitettiin orkesterisyvennykseen (golfo mistico). Teatteriin ei päässyt esitysten aikana, ja esitysten aikana vaadittiin – hiljaisuutta. Toscanini ajoi kauppamiehet ja vedonlyöjät pois teatterista. La Scalasta tuli moderni laitos. 1907 La Scala sai nykyisen muotonsa. Siellä oli silloin lähes 2000 istumapaikkaa.

Maria Callas (1923 – 1977)

La Scalassa nostettiin ylös kuuluisuuksia, mutta heitä myös vedettiin alas. Suomessakin tunnettu kreikkalais-yhdysvaltalainen Maria Callas esiintyi La Scalassa. Alkutaival oli vaikea, jopa Toscanini oli häntä vastaan ja piti hänen ääntään rumana, mutta lopulta Toscanini piti Callasta täydellisenä Lady Macbethin osaan. Callas esiintyi La Scalassa koko 50-luvun ajan, ja hänelle räätälöitiin sopivia lauluosia.

La Scala, 1940-luku

Teatteri vahingoittui vakavasti vuonna 1943 toisessa maailmansodassa, jolloin Milanoa pommitettiin armottomasti. Pommi repi suurimman osan kattoa, mutta teatteri korjattiin heti sodan jälkeen. 1946 La Scala avasi ovensa uudelleen ikimuistettavalla Toscaninin johtamalla konsertilla, jossa sopraano Reanata Tebaldi aiheutti sensaation.

La Scala

Detail from the "Teatro alla Scala" Opera house in "Piazza della Scala" square. 
The relief portrays Apollo, who was at the same time god of the Sun (as here) and god of music. 
Picture by Giovanni Dall'Orto, January 20 2007. 
Kuva: Public domain

La Scalan oopperakauden alku on aina 7. joulukuuta, Milanon suojelupyhimyksen Pyhän Ambrosiuksen juhlapäivänä. Esitysten on päätyttävä ennen keskiyötä. Pitemmät oopperat aloitetaan tarvittaessa aikaisin.

La Scala on synonyymi oopperataiteelle, joka Italiassa on kaikkien kansankerrosten rakastama. Useimmat Italian ja maailman suurimmista oopperataiteilijoista ovat esiintyneet La Scalassa 200 vuoden aikana. La Scalaa pidetään nykyäänkin yhtenä parhaimmista ooppera- ja balettiteattereista.

Museo Teatrale alla Scala

Teatterin yhteydessä on museo, Museo Teatrale alla Scala, jonne sisäänkäynti on lämpiöstä. Museossa on maalauksia, luonnoksia, veistoksia, pukuja ja muuta La Scalan historiaan liittyvää materiaalia.

 Il Teatro alla Scala e a sinistra l'edificio che ospita il Museo del Teatro della Scala, 
progettato dall'architetto di corte Giacomo Tazzini nel 1831.
Kuv 2008: Creative Commons

Korjaustöitä, 2000-luku

Vuosina 2002-2004 La Scala oli suljettuna mittavien korjaustöiden vuoksi. Kustannukset olivat yli 60 miljoonaa euroa, ja summa saatiin maksettua vasta vuonna 2006. Epäilyistä huolimatta työt onnistuttiin tekemään tuhoamatta historiallisia yksityiskohtia. Istumapaikkoja lisättiin ja tiloja kulissien takana suurennettiin. Näin pystyttiin tekemään suurempia produktioita. Istumapaikoille asennettiin sähköiset librettonäytöt. Libretot näkyvät nyt myös englanniksi ja italiaksi. Ensi-iltana esitettiin Antonio Salierin Europa riconosciuta, sama ooppera joka oli esitetty teatterin vihkiäisissä vuonna 1778. Kalleimmat liput maksoivat 2000 euroa.

 La Scala, 2007. Kuva: Creative Commons

Riitoja, 2000-luku

Vuonna 2005 La Scalan pitkäaikainen johtaja erotettiin syntyneiden mielipide-eroavuuksin johdosta musiikillisen johtajan (Direttore musicale) kanssa. Syntyi häiriöitä ja työntekijöiden lakkoja. Uudeksi johtajaksi ja taiteelliseksi johtajaksi valittiin ensimmäistä kertaa ei-italialainen. Myös musiikillinen johtaja vaihdettiin. Seuraavana vuonna Daniel Barenboim nimitettiin vierailevaksi pääkapellimestariksi (Maestro Scaligero) ja vuonna 2011 hänet nimitettiin musiikilliseksi johtajaksi. Riccardo Chailly valittiin vuosiksi 2015 ja 2016 La Scalan pääkapellimestariksi ja vuosiksi 2017 – 2022 musiikilliseksi johtajaksi.

 La Scala. Kuva: Creative Commons


Googlen logo

Teatro alla Scala, un doodle per ricordare l'inaugurazione. Era il 3 agosto del 1778 quando a Milano venne tagliato il nastro di uno dei palchi più famosi e amati del mondo.

03 agosto 2016
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)