Kielen opiskelusta

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2010

 Uno più uno fa mille!

Sanojen opiskelu

Aktiiviseen sanavarastoon kuuluvat sanat,
joita itse käyttää.

Passiiviseen sanavarastoon kuuluvat sanat,
joiden merkityksen ymmärtää,
mutta joita ei itse käytä. 

Sanojen osaaminen on kaikkein tärkeintä kielitaidossa. Jos osaa riittävästi sanoja (riittävän oikein äännettynä), saa itsensä usein ymmärretyksi pelkästään laittamalla sanoja peräjälkeen. Tai pystyy auttavasti ymmärtämään, vaikka kielioppi ei olisi hallussa. 

Kun ihminen on äidinkielellään oppinut tuottamaan (täydellisiä) lauseita, aivot pyrkivät tekemään tämän myös vieraalla kielellä, kääntämään halutun lauseen, sanasta sanaan. Tästä on tavattoman vaikeaa päästä eroon. 

Voi aluksi ajatella tuottavansa eräänlaista runoa:


Estate

nuotare

amico

felice

Jos nämä sanat sanoisi italialaiselle, ilmeiden ja eleiden säestämänä, riittävä viesti menisi varmasti perille. Sanat sitoutuvat toisiinsa ja tuottavat kuulijan päässä tarinan. Eikä tarvittu yhtään artikkelia, päätettä eikä prepositiota.

Sanojen oppiminen vaatii eniten aikaa kielen opiskelussa. Jotkut tutkijat väittävät, että sana täytyy kohdata 160 kertaa, ennen kuin se jää todella pysyvästi muistiin. Kokemus kertoo, että jotkut sanat oppii heti, joitakin ei tunnu muistavan millään. Itse opin kertaheitolla mm sanat fruttivendolo ja francobollo. Sanat hymyilyttävät minua vieläkin.

Opiskele taloudellisesti. Mieti, mitä sanoja tarvitset aktiiviseen käyttöön (suomesta italiaksi) ja minkä sanojen kohdalla riittää passiivinen käyttö, se että ymmärrät ne (italiasta suomeksi). 

Ajattele mitä sanoja käytät suomeksi. Punnitse sanojen hyötyarvo.

Ranskaksi osaan tervehdysten lisäksi sanoa ainoastaan Kahvi on valmista ja Kaappi on kiinni. En tiedä mistä ne ovat tarttuneet päähäni, mutta kauan saan odottaa, ennen kuin pääsen sanomaan ne ranskaksi oikeassa tilanteessa. Venäjää osaan hiukan enemmän, mutta ruostunut taitoni tuottaa nykyään ainoastaan Lattialla on kirjava matto ja luuydinsiirto. Muisti on merkillinen. Se muistaa joskus ihan mitä sattuu. 

Ehkä noihin lauseisiin liittyi aikanaan jokin suuri tunnetila. Sitä en enää muista, mutta tunteet edesauttavat oppimista. Sanoja opiskellessa tunteet kannattaa ottaa mukaan. Lausu jokainen sana niin kuin näyttelisit suuressa draamassa, käytä käsiäsi ja ilmeitä ja erilaisia äänen sävyjä. Leiki italialaista. Kuuntele miltä sana kuulostaa, kääntele sitä suussasi. Toistele sitä. Esittele sana aivoillesi.

Tiedä tavoitteesi, tiedä mitä haluat osata. Tekstiä oppii ymmärtämään lukemalla tekstejä (lehtiä, kirjoja, nettisivuja). Puhetta oppii ymmärtämään kuuntelemalla puhetta (videoita, radiota, elokuvia). Kirjoittamaan oppii kirjoittamalla (vaikka kirjeitä itselle, tai päiväkirjaa). Puhumaan oppii puhumalla (voi jutella itselleenkin). Näihin kaikkiin tarvitaan sanoja, joko aktiivisia tai passiivisia. Passiivinen sanavarasto kasvaa kuin huomaamatta, jos on kielen kanssa tekemisissä päivittäin. Usein esiintyvät sanat muuttuvat pikkuhiljaa aktiivisiksi.

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2010

Sanavarasto

Kuinka paljon sanoja tarvitaan?

Minimaalinen sanavarasto, pintapuolinen kanssakäyminen - noin 1 500 sanaa.
Vaatimaton kielitaito - noin 4 500 sanaa.
Keskitasoinen kielitaito - 8 000 – 9 000 sanaa.
Hyvätasoinen - 15 000 – 16 000 sanaa.
Erittäin hyvätasoinen - 25 000 – 35 000 sanaa
Erinomainen kielitaito - yli 50 000 sanaa.

Neljävuotiaana lapsi osaa noin 1500 sanaa, 
viisivuotias hallitsee 1400 - 2300 sanaa, 
kuusivuotias 1600 - 2500 sanaa.
 
Pienessä italian sanakirjassani on 58 000 hakusanaa.
Word Reference -nettisanakirjassa on lähes 200 000 italian sanaa.

Sanamäärät saattavat tuntua valtavan suurilta. Mutta itse asiassa aikuisenkin ihan jokapäiväinen jutustelu käsittää ainoastaan 500 - 1500 sanaa. Osaamiaan sanoja voi myös käyttää hyväkseen. Jos et muistaa sanaa ruma, sano ei-kaunis.

Katso italian 1000 yleisintä sanaa:

Le 1000 parole più usate in italiano

Minimaalisen sanavaraston saa siis kahdessa vuodessa, jos oppii kaksi sanaa päivässä. Kymmenen sanaa päivässä kolmen vuoden ajan antaa tulokseksi keskitasoisen kielitaidon. Sinun tavoitteesi?

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2010

Omia kokemuksia

Kun olin tehnyt ensimmäisen Italian matkani (ja lukenut matkalijan italian kielen oppaan) ja kun sitten olin opiskellut italiaa kaksi vuotta työväenopistossa, heräsi todellinen motivaatio, halu osata enemmän, oppia nopeammin. Vaikka oppikirjasta opiskeleminen antaakin hyvän pohjan, halusin rinnalle jotain muuta.

Ensimmäinen ajatukseni oli tutustua johonkin TOISEEN oppikirjaan... No, tein sen. Tavoitteenani oli lukea yksi kappale joka ilta, yksi kappale penkillä auringossa istuen, yksi kappale odotellessani ruoan valmistumista, yksi kappale jokaisena joutoaikana (jopa kylpyhuoneessa...). Tämä onnistuikin oikein hyvin. En ottanut paineita, en lukenut kielioppia, en tehnyt harjoituksia, luin vain sanaston kanssa niin että ymmärsin tekstit. Projektiin kuului myös äänitteiden kuuntelu (kirjastosta löytyy). Täytyy myöntää, että kakkoskirjan viimeiset kappaleet vaativat jo hieman ponnistelua ja runsaammin miettimisaikaa (ne menivät yli senhetkisen kielitasoni). Alkoi jo maistua puulta...

Sitten rupesin kuuntelemaan italialaista musiikkia. Sitä löytyy vaikka kuinka paljon netistä. Nuoruuden suosikkini on Toto Cutugno. Etsin jokaiseen lauluun sanat (netistä), ja kuuntelin lauluja ja suomensin tekstejä - joskus kokonaisia pätkiä Google-kääntäjällä. Lauloin mukana. Nautinnollista. Opin lauluissa usein toistuvia sanoja, mutta halusin taas vaihteeksi tehdä jotain muuta.

Olin edellisvuoden matkalla ostanut yhden italialaisen lehden. Nappasin sen nopeasti kansikuvan perusteella erään pysähdyspaikan kioskista, koska oli aivan välttämätöntä ostaa ja omistaa italiankielinen lehti. Mutta kun hotellihuoneessa yritin tankata sitä, se osoittautui liian vaikeaksi. Jokohan nyt, vuoden kuluttua, sujuisi ymmärtäminen? Asetin tavoitteeksi puolisen sivua päivässä. Ymmärsin kyllä, mutta sisältö ei oikein vastannut odotuksiani. Lehti ei kerta kaikkiaan ollut kiinnostava. Täytyy ostaa jokin minulle suunnattu lehti, tai niitähän löytyy netistä vaikka kuinka paljon.

Sitten sain kuningasajatuksen. Alan lukea pientä keltaista sanakirjaani. No huh. Saa nauraa. Noin 40 sivun jälkeen totesin, että homma on mieletön. Oli niin pientä pränttiäkin. Homma olisi ollut mielekäs, mikäli olisi pystynyt lajittelemaan sanoja, niin kuin kortteja eri pakkoihin: tämä on turha, tämä on todella hyödyllinen, tämän osaan jo, tämän haluan ehdottomasti oppia, tätä sanaa en ikinä muista, tuon sanan aion opetella joskus, tuota sanaa voisin käyttää siellä ja siellä. Odotan innolla aikaa, jolloin kustantajat tekevät flashcard-tyyppisen sanakirjaversion. Mutta pientä sanakirjaani olen käyttänyt paljon, jopa niin paljon, että se vähän ikään kuin hajosi. Huolimatta siitä, että esipuheessa luvattiin, että se on kestävä. Onneksi sen sai kasaan liimalla.

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2010

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Kiinnostuin seuraamaan, reaaliajassa, mitä Italian politiikassa itse asiassa oikein tapahtuu. Oma sanomalehteni kun ei kerro juuri mitään. Projektini käsitti pari Rai1:n tekstitv:n sivua joka ilta, mukavasti nojatuolissa istuen. Siis minulla ei näy RaiUno, mutta kanavalta 65 näkyi yllättäen tekstitv. (olen aikeissa hankkia kanavan kyllä.) Ensin en ymmärtänyt oikeastaan mitään. Muuta kuin että Berlusconi oli sanonut jotain (ilmeisesti) hauskaa, ja Tremont tai joku oli vastannut jotain, kovasti kinasteltiin, ja että oli la crisi finanziaria ja il pareggio di bilancio sitä ja tätä. Samat sanat toistuivat ilta toisensa jälkeen. Puhuttiin esimerkiksi käsitteestä le Colle. En vieläkään ole saanut selville, mitä se tarkoittaa. Täytyy kysyä opettajalta.

Mielenkiintoista kokeilua oli se, että lukee Rai1:n ohjelmien italiankielistä tekstitystä - ilman kuvaa. Teksti oli pakko lukea tietyssä ajassa, ja ohjelman sisältö piti yrittää päätellä tekstityksestä. Voin kertoa, että tekstitys ei ihan toimi ilman kuvaa. Juonen seuraaminen oli hiukkasen hankalaa: Minä olen komissaario. Missä poika on? En ole nähnyt häntä. Rakastan sinua. Minä olen komissaario. Anna kätesi. Apua. Oletko siellä?

Tässä vaiheessa olin jo alkanut koota italian blogia, ensin itselleni. Olin siis surffaillut italiaksi koko ajan. Halusin talteen kaikki löytämäni mielenkiintoiset linkit. Blogi paisui ja paisui, ja ajattelin, että siitä olisi hyötyä muillekin. Etsin siis tietoa blogiin myös Italian politiikasta, jotta saisin käsityksen siitä kuka kukin on, ja mitä nuo vaikeat sanat tarkoittivat. Nyt olen siinä vaiheessa, että kahden lukemisen jälkeen tekstitv:n sivun pääsisältö selviää, mutta eihän se sanasto helppoa ole suomeksikaan. Olen kuitenkin ylpeä oppimisestani. Politiikka kiinnostaa minua, ja toivon mukaan pian voin lukea sitä italiaksi - vaivatta? Silmäilen myös netissä italialaisten sanomalehtien otsikoita ja luen pätkiä teksteistä. Huomasin myös, että pari suomalaista talouslehteä kertovat Italian tilanteesta enemmän kuin minun lehteni.

Niin, ja sitten lukaisin kieliopin läpi. Todellakin vain lukaisin, pintapuolisesti (siihen meni ehkä tunti). Miksi? Jotta ymmärtäisin tekstejä tarkemmin. Opin esimerkiksi että heittomerkilliset verbimuodot ovat futuureja, vaikka en osaa muodostaa niitä. Sain selville minua vaivaavia sanoja kuten fu ja sia ja muutamia muita, jotka esiintyivät teksteissä tiheään.

Mitä hyötyä on lukea tekstejä, joita ei ymmärrä tai kuunnella puhetta josta ei saa selvää? Kokemuksen pohjalta voin sanoa, että teksteistä ja puheesta jostakin syystä putkahtelee ulos sanoja, ihan itsestään, sanoja jotka ikään kuin vaativat tulla ymmärretyiksi. Samaan salaperäiseen sanaan tuntuu törmäävän tuon tuostakin, ja jossakin vaiheessa on ihan pakko tietää mitä se tarkoittaa. Sen sanan sitten kyllä muistaakin.

Törmäsin teksteissä kolme kertaa sanaan tutela. Se jäi soimaan päähäni. Tutela, tutela, ihan kuin tutti. Sitten oli jo pakko katsoa mitä tuo tutilta kuulostava sana tarkoittaa. Nyt tiedän, ja osaan tuon sanan.

Jos jokaisella lukutuokiolla tarttuu mieleen muutama sana, tavoite on saavutettu. Sanavarasto karttuu pikkuhiljaa. Olen myös katsonut televisiosta ihan kaikki italiankieliset sarjafilmit. Ilman tekstitystä en pärjäisi, mutta tuntuu mukavalta huomata, että tuttuja sanoja ja lauseita on koko ajan enemmän.

Kuva: Anita Nehrenheim (C) 2010

Kielen tuottaminen

Kielen opiskelijan hankalimpia luonteenpiirteitä on perfektionismi. Perfektionisti ei sano eikä kirjoita mitään vieraalla kielellä ennen kuin on varma, että se mitä hän tuottaa on täydellistä. Hän kammoaa virheiden tekemistä ja muistaa pitkänkin ajan jälkeen, kuinka hän italian tunnilla käytti aivan väärää prepositiota. Katastrofi! Perfektionisti osaa joko kaiken tai ei mitään. Koska kaiken oppiminen kielestä kestää melko kauan, kestää myös melko kauan, ennen kuin perfektionisti alkaa tuottaa kieltä.

Tämä on harmillista, koska kieltä oppii tuottamaan vain tuottamalla sitä.
Tuottamalla vajavaisia ja - apua! - virheellisiä lauseita.

Perfektionismista on onneksi mahdollista päästä eroon. Se vaatii siedätyshoitoa. Asettamalla itsensä alttiiksi huomaa ennen pitkää, että virhe ei ole synonyymi maailmanlopun kanssa.

Tunnistan näitä piirtreitä itsessäni. Italian tuottaminen ei siis oikein vielä suju, mutta odotan päivää jolloin puhkean kukkaan.

"È troppo difficile."

Kielen oppiminen ei ole helppoa. Se vaatii työtä, ja se vaatii aikaa. Ja motivaatiota. Rohkeutta. Itsekuriakin, jos tavoite on korkealla.

Kielen opiskelu vaatii myös eräänlaista nöyrtymistä. Joutuu olemaan kuin pikkulapsi, joka ei ymmärrä eikä osaa ilmaista itseään kielellisesti. Joskus saattaa myös harmittaa se, että joku toinen osaa enemmän ja näyttää oppivan nopeammin. Näin on, ja näin tulee aina olemaan. Voi yrittää olla vähän enemmän italialainen, rennompi, vähän hälläväliä.

Oikotietä oppimiseen ei ole. Näitä tuntemuksia on jokaisella, ja ne kuuluvat kaikkeen oppimiseen. Opiskelu ja oppiminen on kuitenkin erittäin palkitsevaa, jos keskittyy oikeisiin asioihin. Myönteisiin asioihin. Tavoitteeseen ja omaan kehittymiseen. Pitää muistaa iloita jokaisesta saavutuksesta, jokaisesta ahaa-elämyksestä, jokaisesta opitusta sanasta.

"Non ho tempo."

Näinhän usein kuulee sanottavan. Väittäisin, että jos on motivaatio, löytyy aikaa. Tilanne on hankalampi, jos on aikaa, mutta ei motivaatiota. Jos ei ole kumpaakaan, asian voi unohtaa. Tai itse asiassa ei silloinkaan. Kielen opiskelu on vertaansa vailla olevaa aivovoimistelua. Pienemmässäkin mittakaavassa.

Tärkeät kysymykset: Miksi opiskelen italiaa? Miksi haluan oppia ja osata italiaa? Mihin voin käyttää kieltä? Mitä haluan ja aion tehdä kielellä? Mitä iloa ja hyötyä minulla on kielen osaamisesta? Mitä iloa ja hyötyä minulla on itse opiskelemisesta? Miten pääsen tavoitteeseeni?

Löytyykö 10 minuuttia päivässä? Se ei ole paljon, mutta se tekee 60 tuntia lisäopiskelua vuodessa. 20 minuuttia tekee jo 120 tuntia. Samalla laskuopilla, jos säästää pari euroa päivässä, on vuoden kuluttua koossa rahat Italian matkaa varten.

Tsemppiä! Toivon että blogistani on sinulle iloa ja  hyötyä!

Haluatko tietää lisää?

• Kielivinkki - opas tehokkaaseen kielenopiskeluun (Opetushallitus)